— Kiitoksia, vesi olisi mieluisempaa.
— Oletko sairas?
— Olen. Hyvä olisi ollut saada kuolla kotona Ruotsissa. Paljon saimme kärsiä matkalla, ja Suomessa meitä vihataan emmekä suinkaan ole tervetulleita.
— Emme vihaa teitä, sitä ette saa uskoa.
— Kyllä se kaikesta näkyy. Helsingissä huusivat porvarit meille, että olimme maan kirous ja että toimme mukanamme vaan kurjuutta ja kallista aikaa. Jopa varsinaiset ruotsalaisetkin, jotka olivat tänne muuttaneet, huusivat, että olimme heille onnettomuudeksi.
— Tuossa on, sanoi kapteeni, tyhjentäkää tuo pikari, se tekee teille hyvää.
Vanhus joi ja näytti elpyneeltä. Äänikin tuntui voimakkaammalta hänen sanoessaan: — Olin jo kokonaan lopussa kun saavuimme tänne, täytyi heittäytyä maahan.
Sotamies otti lakin päästään ja pyyhki hikeä. — Onpa hän kalju, huusivat nuoret ihmetellen ja säälien. Mitä on hiuksia, ne ovat ihka valkoiset. Ja jalat kokonaan turvonneet. Miehet olivat pikamarsseissa rientäneet halki maan.
Hiljaa ja huomaamatta oli Kornatus saapunut likemmäksi tarkemmin nähdäksensä vastatullutta.
— Niilo Larsson! huudahti hän äkkiä.