— Myssyt arvostelevat muita itsensä mukaan. Ei ole mikään salaisuus, että kreivi Bestusheff on sekä lupauksilla että kullalla osannut hankkia itselleen vallan rauhanpuolueessa.
Sprengtporten olisi mieluimmin kurittanut Segebadenia korvapuustilla, mutta hän vielä hillitsi itsensä ja lausui niin tyynesti kuin mahdollista: — Rauha voisi tätä nykyä paraiten päästää Ruotsin Venäjän vasalliudesta, mutta Hattujen salaiset välittelyt Venäjän vihollisen, Turkin kanssa olivat ilmeisessä ristiriidassa heidän rauhanvakuutustensa kanssa, eikä siis ihme, että kreivi Bestusheff pani salpoja heidän kavaluudelleen.
Käin sanottuaan käänsi Sprengtport selkänsä nuorille ja lähti. Wrangel seurasi häntä, mutta Segebadenin sydämmen täytyi vieläkin purkautua:
— Kieltäköön vielä ken voi että Myssyt pitävät valtakunnan vihollisten puolta. Sprengtport ei häikäillyt puolustaa Bestusheffia.
Ei häikäillyt! Siis uusi todistus nuorille, että Myssyt olivat kavaltajia.
Syrjässä seisovat sotamiehet olivat kuulleet kaikki alusta loppuun. Yhtä ja toista olivat saaneet onkeensa, vaikka eivät kaikkea ymmärtäneet. Selvää oli kuitenkin, että kavaltamista harjoitettiin ja että oltiin Suomea kauppaamassa säteilevästä kullasta. Kuohuksissa ja katkeralla mielellä eivät he tahtoneet enempää kuulla. Upseerien puheet polttivat heissä, heidän oli tarvis jäähdytellä toverien seurassa ja lähtivät siis pois.
Wrangel ja Sprengtport jatkoivat matkaansa ääneti ja nyreinä. Vihdoin puhui majuri: — En voi huomata mitään, joka edes lieventäisi noiden junkkareiden esiintymistä. — Nykyään nuorisossamme vallitseva henki on sietämätön. Sen itsekkäisyys ja kerskailu tekee kyllä Ruotsin kykenemättömäksi saavuttamaan suuruutta ja kunniaa.
Wrangelista tuo sentään oli liikaa. Hän arveli, että Suomen vaara teki majurin liian ankaraksi nuoria kohtaan, jotka sittenkin olivat vaan kaikua vanhoista.
Mutta Sprengtport ei hellittänyt: — Semmoisista sankareista, jotka taistelevat ainoastaan omanvoiton pyynnöstä, tulee tyranneja kaikkia muita kuin itseänsä kohtaan ja veren imijöitä, kun kuka heidän valtaansa joutuu.
Majuri vaikeni ja viittasi liikutettuna sotamiehiin, jotka häämöittivät metsänlaidassa. — Mitä luulet nyt noiden tuntevan? Heistä ja heidän isänmaastansa oli puhe.