— Helppo sanoa, vastasi Wrangel, neuvotonna katsellen Sprengtportiin, joka maltittomana Wrangelin epäröimisestä sanoi: — Ajattele toki, että kaikki on alttiina.
Wrangel mietti hetkisen vaijeten. — Onko pääkortteeriin lähetetty tieto kaupungin vaarasta? kysyi hän sitten.
— On.
Kuriiri tiesi, että kenraali Buddenbrockille oli lähetetty kirje samaan aikaan kuin hän lähti matkaan tänne. — Mutta, lisäsi kuriiri, kerrottiin että pääjoukko jo oli matkalla kaupunkiin, ja että sanansaattajamme ehkä tapaisi paroni Buddenbrockin jo pohjoispuolella Myllykylää.
Wrangelin kasvot seestyivät. — Brandenburg siis toivoo samaa kuin minäkin, sanoi hän kääntyneenä Sprengtportin puoleen.
— Suokoon Jumala että niin olisi.
— Täytyy niin olla, huudahti Wrangel. Buddenbrock tuntee vaaran yhtä hyvin kuin mekin. Nyt on vaan saatava käsky. Ratsasta takaisin, puhui kenraali kuriirille, ja sano Lappeenrannan päällystölle, että teen kaikki mitä voin. En ole vielä saanut lähtökäskyä, mutta toivon pian saavani.
Sanansaattaja katosi, ja Sprengtportin seuraamana riensi Wrangel telttaansa. Siellä istui hän kirjoittamaan raporttia Buddenbrockille, antoi kirjeen kuriirille ja käski hänen rientää. — Nopeasti, tässä ei riitä ratsastus, täytyy lentää, poika.
Kenraali katseli kelloansa. — Kello on 10, sanoi hän, ja Myllykylään on runsaasti neljä penikulmaa. Viidessä tunnissa on kirje perillä, ja toisessa viidessä tunnissa saan vastauksen. Siis huomenna kahdeksan aikaan, ellei Buddenbrock ole, kuten toivon, sitä ennen lähtenyt.
— Mutta, intti Sprengtport, otaksutaan ettei hän ole vielä lähtenyt eikä käske sinuakaan lähtemään.