— Kummassakin tapauksessa, vastasi Sprengtport kylmäkiskoisuudella, jonka alla kuohui levottomuus, on tärkeässä taistelussa jouduttu tappiolle — ja Lappeenranta — —
Wrangel seisoi miettiväisenä. — Jospa, alkoi hän uudestaan, edes Lappeenrannan menettäminen riittäisi, mutta kun luovutaan kokonaisesta maakunnasta miekaniskutta, emmekä me näin likellä riennä apuun! Mihin sillä lailla joudutaankaan?
— Samallaiseen peräytymiseen kuin Lybeckerin aikana. Väki alkaa uskoa että kaikki päälliköt ovat kavaltajia, eikä armeija kykene mihinkään, kun se vaan vainuaakaan vihollista. Lisää siihen vielä maan epätoivo Lappeenrannan uhraamisesta!
Tuska välähti Wrangelin silmissä. — Onneton kaupunki! huudahti hän. Voi onnettomia koteja! Ja Brandenburg ja Willebrand väkineen! Näenhän tämän kurjuuden. — Mutta käskyttä. — En, en voi lähteä!
— Ellet voi, niin täytyy meidän kai odottaa. Kaikkeenhan sotamiehen täytyy tottua.
Wrangel ei vastannut, astuskeli vaan rauhattomana, ja hänen vanha luotettava toverinsa seurasi häntä samoin ääneti. Satunnaisesti poikkesivat he Lappeenrantaan vievälle tielle. Eivät nytkään mitään virkkaneet, mutta kumpikin katseli tarkasti eteenpäin, minkä silmä kannatti.
Vihdoin Wrangel äkkiä pysähtyi. — Buddenbrock tiesi jo viisi päivää sitten, että Lascy kokoili joukkojansa ja kääntyi Lappeenrantaa kohden. Hän siis ei voi kauvan viipyä, ja silloin lähdemme.
— Jos hän olisi tehnyt niinkuin me pyysimme ja yhdistänyt joukkomme, emme nyt olisi tässä kauheassa asemassa. Mutta sitä hän ei tehnyt.
4.
Husula syöksyi heitä vastaan. — Eräs poika on ratsastanut tänne kaupungista, läähätti hän. Talonpojat ovat tavanneet kasakoita Taskulan tällä puolen. Ihmisiä kaupungista saapuu tänne rukoilemaan teidän ylhäisyydeltänne apua.