Kuule, Herra, minun rukoukseni, ett'ei nääntyisi minun sieluni Sinun kurituksestasi, ja ett'en väsähtäisi ylistämästä Sinun laupeuttasi. Sillä laupeudessasi olet Sinä minut pelastanut pahimmiltakin synninpoluilta, että tulisit Sinä minulle suloiseksi yli kaikkien viehätysten, joiden pauloihin olin kietoutunut ja että minä rakastaisin Sinua kaikesta voimasta ja pitelisin kädestäsi koko sydämestäni. Ja niin Sinä elämäni loppuun saakka pelastaisit minut kaikista kiusauksista.
Niinpä Herra, minun kuninkaani ja minun Jumalani, Sinua palvelkoon kaikki, mitä ikinä olen hyvää poikana oppinut. Sinua palvelkoon, mitä puhun ja kirjoitan, luen ja lasken. Sillä turhia opiskellessani annoit siinä Sinä minulle oivaa oppia. Ja syntisen ihastukseni turhuuden olet Sinä minulle anteeksi antanut. Olen, näet, kaiken tämän ohessa oppinut koko joukon hyvääkin — jota kuitenkin ilman joutaviakin olisi voinut oppia, mikä olisikin turvallinen opintie poikien käydä.
Mutta voi sinua, ihmistavan virta! Ken voi sinua vastustaa? Milloin viimeinkin kuivunet? Kuinka kauan yhä vyörytät Eevan poikia suureen, pelottavaan mereen, jonka yli tuskin pääsevät onnellisesti nekään, jotka ovat seurakunta-arkkiin astuneet.
Salli minun, minun Jumalani, myös sanoa jotakin siitä, miten ymmärrystäni, Sinun antamaasi lahjaa olen mielettömissä teoissa kuluttanut. Minä sain tehtävän, joka minussa synnytti kovaa kiihkoa, koska minulla sen täyttämisestä oli toivottavana kiitosta ja kunniaa tai pelättävänä rangaistusta ja häpeää. Minun piti nimittäin lausua Junon sanoja, jotka hän lausui vihoissaan ja tuskissaan siitä että ei voinut Teukrien kuningasta Italiasta karkoittaa[14] — joita sanoja en koskaan ollut kuullut Junon lausuvan.
Meidän piti kertoessamme seurata runollisten kuvausten juoksua ja lausua suorasanaisesti sitä, mitä runoilija oli runosäkein lausunut. Ja se sai lausumisestaan parhaat kiitokset, joka sai kuvattavan henkilön vihan ja tuskan tunteen sattuvimmin kasvoissaan kuvastumaan ja joka myös osasi ajatukset mukavasti sanoiksi pukea.
Mitä hyvää minulla nyt siitä oli, oi minun tosi elämäni, minun Jumalani, että minulle edellä useita ikäisiäni ja tovereitani "hyvä, hyvä" huudettiin? Eikö tuo kaikki ole tyhjää kuin savu ja tuuli?
Eikö todellakaan ollut mitään muuta, jossa ymmärrykseni ja kieleni olisi voinut tulla harjoitetuksi? Jos Sinun kiitoksesi, Herra, jota raamatut huokuu, olisi saanut nostaa nuorekkaan sydämeni ylöspäin, niin ei se olisi joutunut ilmassa lentelevien pahojen henkien ryöstösaaliiksi. Sillä kyllä monella tapaa uhrataan langenneille enkeleille.
Vaan mitäpä ihmetellä sitä, että jouduin tuollaisiin turhuuksiin ja kuljeskelin kaukana Sinusta, minun Jumalani, kun minulle esikuvaksi pantiin sellaiset ihmiset, jotka joutuivat pois suunniltaan, jos he kertoessaan jotakuta tekoansa, mikä ei ollut paha, tekivät itsensä syypääksi murteellisuuteen tai kieliopilliseen virheeseen, mutta kopeilivat kiitoksesta, minkä saivat siitä että kertoivat virheettömästi, hyvässä järjestyksessä, laajasti ja kauniisti siveettömiä tekojaan!
Tämmöistä Sinä näet, Herra, ja vaikenet. Sillä Sinä olet pitkämielinen, laupias ja totinen. Oletkohan vastaisuudessakin aina vaiti?
Nytkin jo Sinä tästä syvimmästä syvyydestä pelastat sielun, joka etsii Sinua ja janoaa virvotustasi sanoen sydämestään: Minä olen etsinyt Sinun kasvojasi, Herra, Sinun kasvojasi tahdon minä etsiä. [Ps. 27, 8.]