Mutta kenkään ei vastahakoisena tee hyvää, vaikkakin se, mitä hän tekee, on hyvää. Eivätkä hekään hyvin tehneet, jotka minua tuohon pakottivat; vaan se tuli minulle hyväksi Sinun sallimastasi, minun Jumalani. He, näet, pakottaessaan minua opiskelemaan, eivät muuta silmällä pitäneet kuin että saisin tyydytetyksi himoja, jotka kuitenkin ollen mahdottomat tyydyttää, aina himoitsevat rikkauden tyhjyyttä ja häpeällistä kunniaa.
Mutta Sinä, joka olet päämme hiuksetkin lukenut [Matt. 10, 30], käänsit hyväkseni kaikkien erehdykset, jotka minua opiskelemaan pakottivat. Omaa erehdystäni taas, etten tahtonut opiskella, käänsit rangaistukseksi minulle, jonka kurin minä kyllä hyvin ansaitsin, minä vähäläntä poika ja suuri syntinen samalla. Niinmuodoin Sinä niiden kautta, jotka eivät hyvin tehneet, teit hyvin minulle, ja omista synneistäni Sinä minulle vanhurskaudessa kostit. Sillä niin Sinä olet säätänyt, ja niin se on, että rangaistukseksi itselleen on jokainen hillitön henki.
Mutta miksi Kreikan opinnoita vihasin, joihin minua jo pienokaisena totuteltiin, sitä en vieläkään ole täysin selville saanut. Latinan opinnoita taas rakastin, en tosin niitä, joita alkeisopettajat opettavat, vaan niitä, joita niin kutsutut kieliopettajat opettavat. Sillä noita alkeisopinnoita, joiden avulla opitaan kirjoittamaan ja laskemaan, pidin taakkana ja rangaistuksena yhtä hyvin kuin kaikkia Kreikan opinnoita.[10]
Mutta mistä tämäkin johtui, ell'ei elämän syntisyydestä ja tyhjyydestä, ell'ei siitä että minä olin liha ja häälyväinen ja katoovainen henki? [Ps. 78, 39.] Sillä varmaankin nuo alkeisopinnot ollen luotettavammat (niiden kauttahan opin, minkä vieläkin osaan, nimittäin lukea mitä kirjoitusta hyvänsä, ja kirjoittaa mitä hyvänsä haluan) olivat paremmatkin kuin ne opinnot, joilla minua pakotettiin muistissa pitämään en tiedä minkä Aeneaan harharetkiä unohtaen samalla omat harhailemiseni, ja itkemään Didon kuolemaa, joka onnettoman rakkauden tähden itsensä tappoi,[11] samalla kuin minä kurjista kurjin voin kuivin silmin kestää sen, että minä itse näihin opintoihin upoten kuoleuduin pois Sinusta, Jumalani, minun elämäni.
Sillä mikä on kurjempaa kuin se kurja, joka ei omasta kurjuudestaan kärsi, joka itkee Didoa, joka kuoli onnettomasta rakkaudesta Aeneaaseen, mutta ei itke omaa kuolemistansa rakkauden puutteesta Sinua kohtaan, Jumala, minun sydämeni valo, Sinä sisimmän sieluni leipä, mieltäni tuoreuttava voima ja ajatusteni ehtymätön lähde.
En sinua rakastanut, vaan tein huoruuden syntiä vieraantumalla kauvas Sinusta. Ja huorintekijälle kaikui kaikkialla: "hyvä, hyvä!" Sillä tämän maailman ystävyys on huoruus Sinua vastaan. [Jak. 4, 4.] Ja tuo "hyvä, hyvä" huudetaan, jotta se häpeäisi, joka on toista mieltä. Tätä en minä itkenyt, vaan minä itkin Didon sammunutta elämää, joka sai surmansa miekalla, samalla kuin minä itse seuraten alimpien luotujesi viettejä, hylkäsin Sinut ja alennuin maan multaan minä maan mato.
Ja jos minua olisi estetty tuommoista lukemasta, olisin tuskastunut — koska en kestänyt lukea sitä, mikä minulle tunnon tuskaa tuotti. Sellaista mielettömyyttä pidetään kunniakkaampana ja hyödykkäämpänä opintoaineena, kuin nuo, joiden avulla olen oppinut lukemaan ja kirjoittamaan.
Miksi siis Kreikan kirjallisuutta vihasin, vaikka se samallaista sisältää kuin latinalainenkin? Sillä Homeroskin[12] on taitava kutomaan tuollaisia satuja ja on lumoova lavertelija. Ja kuitenkin oli minusta poikana hänen teoksissaan katkera maku. Ja luulenpa että Virgiliuksen[13] teokset samoin maistuvat katkerilta kreikkalaisille pojille, jos he sillä tapaa pakotetaan niitä oppimaan kuin minä tuota Homerosta. Vaikeus, näet, perinpohjin oppia vierasta kieltä ikäänkuin sapella sekoitti satumaisten kertomusten kaikki kreikkalaiset suloudet. En, näet, vielä ymmärtänyt yhtään kreikkalaista sanaa, ja kuitenkin minua julmilla pelotuksilla ja rangaistuksilla ankarasti vaadittiin oppimaan.
Tosin oli aika, jolloin en latinalaistakaan sanaa osannut (ollessani rintalapsi); mutta tämän äidinkieleni olen kuitenkin oppinut ilman mitään pelotusta tai kidutusta, vieläpä imettäjien hyväillessä ja muidenkin suositellessa minua hymyilevin kasvoin, mairittelevin sanoin ja iloisin leikein. Olen toki tämän oppinut ilman vaatijain rangaistustaakkaa, oman sydämeni pakottaessa minut ajatuksia sanoiksi luomaan.
Tästä kyllin selviää, että vapaa opinhalu on voimallisempi saamaan ihmiset oppimaan kuin pelotuksia käyttävä pakotus. Mutta tuon vapauden juoksun tämä pakko kahlehtii lakiesi uomaan, o Jumala, Sinun lakiesi, olivatpa niitä julistamassa maisterit patukoineen tai marttyyrit kärsimyksineen, lakiesi, jotka taitavasti sekottaen sulovapauteen terveellistä katkeruutta, palauttavat meidät luoksesi, turmiollisesta suloisuudesta, joka sai meidät sinusta luopumaan.