Mutta Sinä olet juuri se sama; ja kaikki hiomiset ja tulevaiset, ja kaikki eiliset ja entiset Sinä tänään olet tekevä ja olet tehnyt.
Mitä minä siitä, jos ken ei tätä ymmärrä?! Riemuitkoon hänkin, joka sanoo: "mitä tämä on?" Niin, riemuitkoon niinkin ollen! Suokoon hän mieluummin sen, että hän käsittämättänsä käsittää Sinut, kuin että hän hyvällä käsityksellään ei käsitäkkään Sinua.[5]
Varhaisimmasta lapsuudesta lähdettyäni tulin minä poikaikään tahi oikeammin sanoen poikaikä tuli minuun ja liittyi jatkoksi varhaisimpaan lapsuuteeni. Ei silti ole tuokaan ikäkausi olemattomiin hävinnyt — mihin se olisi voinut hävitä? Ja kuitenkaan ei se enää ollut entisellään.
En ollut enää rintalapsi, joka vain sopertaa; olin puhetaitoinen poika. Tämän minä vielä hyvin muistan, ja miten olen oppinut puhumaan, sen olen myös jälkeenpäin huomannut.
Vanhemmat ihmiset eivät sitä minulle opettaneet sanellen jonkun määrätyn oppisuunnitelman mukaan sanoja kuten vähän myöhemmin kirjaimia, vaan minä koetin heille huokauksilla, vaihtelevilla äänillä ja monenmoisilla jäsenten liikkeillä ilmaista sydämeni toiveita, että he ne täyttäisivät.
Kun en voinutkaan kaikkea ilmaista, mitä tahdoin, enkä kaikille kuin tahdoin, niin minä ensinnä säilytin sanojen sointuja muistissani ymmärrykseni avulla, jonka Sinä olet minulle antanut, minun Jumalani. Ja kun he sitten nimittivät jotain esinettä ja samalla sinnepäin tekivät kädenliikkeitä, niin minä katsoin ja huomasin, että he tuolla ääntämisellään nimittivät juuri tuota osoittamaansa esinettä.
Siten vähitellen havaitsin sanoista, jotka erilaisissa lauseissa aina samoissa paikoissaan esiintyivät, ja joita usein kuulin, minkä esineen merkkejä ne mikin olivat, ja julistin näiden merkkien kautta toivomuksiani niinpian kun sain kieleni niihin tottumaan. Ja niin pääsin minä niiden kanssa, joiden piirissä oleskelin, ajatuksia ja mielipiteitä vaihtamaan ja astuin syvemmälle ihmiselämän myrskyiseen seuraan, ollen riippuvainen vanhempieni vallasta ja vanhempien ihmisten tahdosta.
Herra, minun Jumalani! Mitä kurjuutta olenkaan siellä kokenut ja mitä pilkkaa! Minulle, näet, kun poikana ollessani oikean elämän esikuvaksi asetettiin kuuliaisuus niitä kohtaan, jotka muistuttavat, että pitää tässä ajassa hyötyä ja kunnostautua puhujataidossa, joka tavoittelee ihmiskunniaa ja petollisia rikkauksia! Sitten minut pantiin kouluun oppiakseni kirjallisuutta, jonka hyötyä minä kurja en ymmärtänyt. Ja kuitenkin minä sain selkääni, jos olin hidas oppimaan![6] Tätä tapaa, näet, vanhemmat ihmiset kiittivät; ja useat tätä elämää ennen meitä eläneet ovat edellämme valmistaneet näitä tuskallisia teitä, joita me pakotettiin kuljeskelemaan moninkertaiseksi vaivaksi ja tuskaksi meille Aadamin langenneille lapsille.
Mutta Herra, me löysimme myös rukoilevia ihmisiä. Heiltä opimme me ymmärtämään, — sen verran kuin ihminen voi — että Sinä olet joku suuri henki, joka olematta aistimillamme havaittavissa kuulet ja autat meitä.
Jo poikana aloin minä avuksihuutaa Sinua, minun apuni ja minun pakopaikkani; rukoillakseni Sinua katkaisin minä kieleni siteet; ja minä pienokainen suurella innolla rukoilin, ett'en koulussa saisi selkääni. Kun et Sinä pyyntöäni noudattanut — onneksi kyllä minulle — niin vanhemmat ihmiset jopa omat vanhempani, jotka varmaankaan eivät suoneet minulle mitäkään onnettomuutta, nauroivat selkäsaunoilleni, jotka kuitenkin olivat silloinen suuri ja raskas onnettomuuteni. Onko ketään, Herra, niin jalomielistä, niin suurenmoisella rakkaudella Sinuun kiintynyttä? Onko, sanon minä, ketään — sillä jonkunlainen typeryyskin saa tekemään sellaista — niin hurskaasti Sinuun kiintynyttä, niin jalomielistä, että hän kidutuspukkeja, kidutuskynsiä[7] ja muita tämän tapaisia kidutuskoneita, joista pelastusta Sinulta suurella pelvolla rukoillaan yli koko maan piirin, niin vähänpätöisiksi arvaa että hän nauraen pilkkaa niitä, jotka sellaisia kauheasti kammoksuvat, samoin kuin meidän vanhempamme nauroivat meille, kun opettajat meitä poikia patukoilla pieksivät. Teen tämän vertailun, sillä emmepä me näitä sen vähemmän pelänneet kuin he noita, emmekä sen vähemmän rukoilleet näistä päästäksemme kuin hekään noista.