Sitten myös aloin nauraa ensin nukkuessa, sitten valvoessa. Niin on, näet, minulle kerrottu, ja minä uskon sen, koska niin näen olevan toistenkin rintalasten laita, sillä enhän noita asioita voi itse muistaa.
Ja katso, vähitellen huomasin, missä olin, ja tahdoin ilmaista toivomuksiani niille, joiden kautta ne olivat täytettävissä, vaan en osannut. Toivomukseni olivat, näet, sisälläni, ihmiset taas ulkopuolellani, voimatta minkään aistimen avulla sisälleni tulla. Sentähden huidoin jäsenilläni ja huutelin äänekkäästi ilmaistakseni siten siinä määrin kuin taisin toivomuksiani — sillä tarkoin totuuden mukaisesti eivät nuo merkit voineet tulkita tunteitani. Ja kun ei minua toteltu joko siitä syystä ett'ei minua ymmärretty tahi siitä syystä ett'ei minulle tulisi vahinkoa, niin minä suutuin siitä että vanhemmat ihmiset eivät minua totelleet, että vapaat ihmiset eivät minua orjamaisesti palvelleet, ja minä itkemällä kostin heille.
Sellaisia ovat rintalapset sen mukaan kuin olen tullut huomaamaan niistä, joihin olen ollut tilaisuudessa tutustumaan. Ja sellainen olen minäkin ollut. Sen ovat juuri nuo tietämättömät pienokaiset ilmoittaneet minulle selkeämmin vielä kuin imettäjät kaikkine tietoinensa.
Katso, lapsuuteni on aikaa sitten kuollut ja minä olen elossa. Mutta Sinä Herra, joka aina elät, ja jossa ei mitään kuole, koskapa olit olemassa ennen vuosisatain alkua ja ennen kaikkea minkä alkua ajassa voidaan määritellä, Sinä olet olemassa ja Sinä olet Jumala ja kaiken Herra, minkä luonut olet. Sinun tykönäsi ovat kaikkien katoavaisten kappalten alkusyyt, kädessäsi pysyvät järkkymättöminä kaikkien muuttuvaisten kappalten muuttumattomat perusteet ja aatoksissasi elävät kaikkien aatteettomain ja ajallisten kappalten ikuiset aatteet.
Sano siis minulle armonkerjäläisellesi, oi Jumala, sano minulle säälittävälle Sinä sääliväinen, oliko jo varhaisimman lapsuuteni edellä käynyt joku loppuun kulunut ikäkausi, vai ainoastaanko se aika, minkä vietin äitini kohdussa?
Mitä olin minä, ennenkun äitini kohdussakaan sikisin, minun sulouteni, minun Jumalani? Olinko missään tai mitään? Ei ole minulla ketään, joka minulle voisi noista asioista ilmoittaa; ei isäni eikä äitini sitä voi, ei liioin muiden kokeet, eikä oma muistini.
Vai nauratko Sinä minulle, kun tuollaisia kyselen? Ja käsketkö vaan minua sen nojalla, mitä Sinusta tiedän, Sinua kiittämään ja ylistämään?
Minä ylistän Sinua, Herra taivaan ja maan, ja kiitän Sinua syntymisestäni ja lapsuudestani, jota en enää muista. Sillä suothan noissa asioissa meidän tehdä muista johtopäätöksiä itseemme nähden ja luottaa vaimojenkin uskottavuuteen.
Minä olin siis jo silloin olemassa ja minussa oli eloa ja minä etsin kohta imemisen heitettyäni merkkejä tehdäkseni niillä tunteitani muille tiettäväksi. Mistä olisi tämä tällainen elävä olento, ell'ei Sinusta, Herra? Vai tulleeko milloinkaan sitä taituria, joka osaa itsensä tehdä?
Tahi missä juoksee lähteensuoni, josta oleminen ja eläminen vuotaisi meihin, jos et Sinä, Herra, olisi tehnyt meitä, Sinä jolle oleminen ja eläminen on samaa, koskapa Sinä olet samalla korkeinta olemista ja korkeinta elämää. Sillä Sinä, olet kaikkein korkein, etkä muutu; eikä kulu Sinussa tänäinen päivä, vaikka toiselta puolen kuluukin, koska nuo ajanjaksotkin kaikki ovat Sinussa. Eiväthän ne näet, voisi vaihtuakaan, joll'et Sinä niitä koossa pitäisi. Ja koska Sinun vuotesi eivät lopu [Ps. 102, 28], ovat Sinun vuotesi ainaista "tätä päivää". Ja kuinka monta meidän ja meidän esi-isiemme päivää onkaan sivuuttanut Sinun "tätä päivääsi" ja saaneet siitä muotonsa ja laatunsa? Ja yhä toiset tulevat sitä sivuuttamaan ja saamaan siitä muotonsa ja laatunsa.