Laupeutesi tähden sano minulle, Herra, minun Jumalani, mitä olet minulle! Sano minun sielulleni: Minä olen sinun pelastuksesi. [Ps. 35, 3.] Sano se oikein kuuluvasti.
Katso, sydämeni korvat ovat puoleesi käännettyinä, Herra. Avaa ne ja sano sielulleni: Minä olen sinun pelastuksesi. Tätä ääntä kohti tahdon juosta saavuttaakseni Sinua. Oi, älä peitä kasvojasi minulta! Minä tahdon kuolla säästyäkseni toisesta kuolemasta ja saadakseni nähdä kasvosi!
Ahdas on sieluni asunto. Voidaksesi siihen tulla, laajenna se. Rappiolla se on, korjaa se. On siinä sellaista, mikä loukkaa Sinun silmiäsi, sen tiedän ja tunnustan. Vaan kuka on puhdistava sen? Olethan Sinä ainoa, jonka puoleen voin kääntyä rukoillen: Salaisista synneistäni puhdista minua, Herra, ja vieraiden viettelyksistä säästä palveliaasi. [Vertaa: Ps. 19, 13-14.] Minä uskon, sentähden minä puhun. [2 Kor. 4, 13. Ps. 116, 10]. Sinäpä sen tiedät, Herra.
Olenhan omaa itseäni vastaan kertonut rikoksiani Sinun edessäsi, minun Jumalani. Ja Sinä olet anteeksiantanut minun sydämeni vääryyden.
En tuomiosta riitele Sinun kanssasi, joka olet totuus. En liioin tahdo puolustautua ja siten pettyä, sillä minun syntini ilmaisten itsensä minut pettäisivät. En siis tuomiosta riitele kanssasi; sillä jos Sinä, Herra, soimaat syntejä, kuka voi kestää? [Ps. 130, 3.]
Suo minun kuitenkin puhua laupeutesi tähden, minun, joka olen vaan tomua ja tuhkaa. Suo minun puhua, sillä Sinuahan minä puhuttelen, joka olet laupias, enkä ihmistä, joka minua nauraen pilkkaisi. Sinäkin ehkä minulle naurat, vaan kuitenkin Sinä käännyt ja armahdat minua.
Sitä nyt tahtoisin Sinulle sanoa, Herra, minun Jumalani, että en tiedä, mistä olen tullut tähän tällaiseen elämään, jota en tiedä sanoako elämäksi, joka tekee kuolemaa, vai kuolemaksi, joka on olevinaan elämää.[4]
Sinä armossasi soit minulle maailmaan tullessani virvoituksen sen mukaan kuin olen kuullut ruumiillisilta vanhemmiltani, isältäni josta ja äidiltäni jossa Sinä olet minut muodostanut — itsehän en sitä muista.
Virvoittavalla äidin maidolla, näet, minut otettiin vastaan. Ei äitini, eivätkä imettäjäni itse täyttäneet rintojansa, vaan Sinä annoit minulle heidän kauttaan rintalapselle tulevan elatuksen rikkaudestasi, jonka kaitselmuksesi mukaisesti olet kappalten sisimpään olemukseen vajottanut. Luontaista tunnettaan noudattaen tahtoivat, näet, imettäjäni minulle antaa, mitä he olivat Sinulta runsain määrin saaneet, sillä se oli heille itselleen hyväksi. Näin muodoin tulin minä saamaan tätä hyvää heiltä eli oikeammin heidän kauttaan Sinulta. Sillä Sinultapa, Jumala, kaikki hyvät lahjat tulevat [Jaak. l, 17] ja kaikki minun apuni tulee minun Jumalaltani.
Tämän olen kuitenkin vasta myöhemmin tullut huomaamaan, kun olen tullut tuntemaan, että Sinä juuri näiden sekä sisäisten että ulkonaisten lahjojesi kautta kutsut ja vedät meitä puoleesi. Silloin en muuta osannut kuin imeä ja viihdytettäessä makeasti nukahtaa tahi itkeä, kun minuun jotenkin sattui; en muuta mitään.