Mutta kuinka he Häntä avuksensa huutavat, johon eivät ole uskoneet? Kuinka he uskovat Häneen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he kuulevat, ell'ei heille saarnata? [Rom. 10, 14.] Herraa saavat kiittää ne, jotka Häntä etsivät. [Ps. 22, 27.] Sillä jotka Häntä etsivät, ne Hänet löytävät, ja jotka Hänet löytävät, ne saavat Häntä kiittää.[2]
Minä tahdon etsiä Sinua, Herra, avuksihuutaen Sinua, ja minä tahdon avuksihuutaa Sinua uskoen, sillä Sinusta on saarnattu meille. Sinua avuksihuutamaan saattaa minua minun uskoni, jonka Sinä itse minussa vaikutit ihmiseksi tulleen Poikasi ihmisystävällisen käytöksen ja saarnaamisen kautta.
Mutta kuinka voin minä avuksihuutaa minun Jumalaani, Jumalaani ja
Herraani, koska aivan omaan olentooni Hänet kutsun avuksihuutaissani
Häntä.[3]
Mitä paikkaa olisikaan minussa sellaista, johon voisi sisälle astua minun Jumalani, Jumala, joka on tehnyt taivaan ja maan? Onko, näet, Herra, minun Jumalani, mitään minussa, mikä voisi Sinut itseensä sulkea? Sulkevatko taivas ja maakaan, jotka olet tehnyt, ja joiden kera minutkin teit, itseensä Sinut? Vai sulkeeko kaikki mikä vain olemassa on Sinut itseensä, koskapa ei mitään ole olemassa ilman Sinua? Koska siis minäkin olen olemassa, miksi pyydän Sinua sydämeeni tulemaan, vaikka en olisi olemassakaan, ell'et Sinä olisi minussa?
Minä tosin en ole vielä tuonelassa, mutta kuitenkin Sinä sielläkin olet. Sillä jos minä astuisin alas tuonelaan, niin Sinä siellä olet. [Ps. 139, 8.] En siis olisi olemassa, minun Jumalani, ei hituistakaan minusta olisi olemassa, ell'et Sinä olisi minussa.
Vai eikö pikemmin ole niin, ett'en olisi olemassa, ell'en olisi Sinussa, josta, jonka kautta, ja jota varten kaikki ovat olemassa? [Rom. 11, 36.] Niinkin on, Herra, niinkin on. Miten voisin Sinua sisälleni kutsua, kun Sinussa olen? Tai miten voisit minuun tulla? Sillä kunne voisin astua ulomma taivasta ja maata, jotta sieltä voisi minuun tulla minun Jumalani, joka on sanonut: Minä täytän taivaan ja maan. [Jerem. 23, 24.]
Mitä olet siis, minun Jumalani? Mitä olet muuta kuin Herra Jumala? Sillä kuka on Herra paitsi Herra? Tai kuka Jumala paitsi meidän Jumalamme? [Ps. 18, 32.] Sinä olet korkein, parhain, voimallisin, laupein ja vanhurskain kaikista. Sinä olet salaperäisin ja tutuin samalla kertaa, lempein ja uljain. Sinä aina pysyt paikallasi ja olet kuitenkin saavuttamaton. Sinä olet muuttumaton ja kuitenkin kaikkea muutat. Olematta itse milloinkaan vanha tai uusi Sinä kaikkea uudistat ja vanhennat kopeat niin ett'eivät sitä huomaakaan. Sinä olet aina toimessa ja kuitenkin aina levossa, aina kokoamassa, vaikka et koskaan ole puutteessa. Sinä kannat, täytät ja suojaat; luot, ylläpidät ja täydelliseksi teet. Sinä etsit, vaikka et ole mitään vailla. Sinä rakastat samalla palavasti ja puhtaasti; olet intoa täynnä ja kuitenkin huoleton. Sinä kadut tuntematta tunnon tuskaa; Sinä vihastut ollen samalla tyyni. Sinä muutat toimenpiteitäsi, vaan et päätöstäsi. Sinä korjaat kadonneen, kun hänet löydät, ja kuitenkaan et ole mitään koskaan kadottanut. Sinä et ole koskaan puutteessa ja iloitset kuitenkin voitosta; Sinä vaadit korkoja olematta koskaan ahne. Sinulle olemme maksuvelvollisia että saisit velkoa; ja kuitenkin — kellä on mitään, mikä ei ole Sinun omaasi? Sinä annat velaksi, vaikka et ole kellekään velassa; Sinä annat anteeksi velkoja kadottamatta mitään.
Ja mitä sittenkään olen tällä kaikella saanut sanotuksi Sinusta, minun Jumalani, minun elämäni, minun pyhä sulouteni? Tai mitä saa kukaan toinenkaan sanotuksi Sinusta? Sittenkin — voi niitä, jotka eivät Sinusta mitään hiisku! Sillä he ovat suulaita mykkiä.
Ken suo minulle levon Sinussa? Ken suo minulle sen onnen, että tulisit sydämeeni ja viihdyttäisit sen niin että unohtaisin kaiken kurjuuteni ja syleilisin Sinua kuin ainoaa hyvääni? Mitä olet Sinä minulle?
Ole armollinen, että voisin puhua? Mitä olen minä Sinulle, kun käsket minua rakastamaan Sinua, ja vihastut minuun ja uhkaat minua ikuisilla vaivoilla, joll'en sitä tee? Eikö olla Sinua rakastamatta ole vaivaa kyllä? Voi minua!