[16] Madaura tahi Madauri — Ptolemaion teoksissa myös Maduros — oli pieni kaupunki Numidiassa Getulian rajamailla. Se oli kuten tekstistäkin kuulemme Augustinuksen syntymäkaupungin Thagasten lähin kaupunki. Varmaankin oli siellä etevämpi kaunopuheisuuden opettaja kuin Thagastessa, koska Augustinus vietiin sinne. Augustinuksen, länsimaisen kirkon suurimman kirkkoisän, koulukaupunkina tulee tämäkin pikkukaupunki säilymään kautta kaikkien aikojen kristikansojen muistossa.
[17] "Katekumeeneiksi" eli "opetettaviksi" kutsuttiin niitä, jotka pyrkivät pyhälle kasteelle. He, näet, ollen pakanoita eivät voineet tulla kastetuiksi, ennenkuin olivat saaneet opetusta kristinopin päätotuuksissa. Tätä opetus- eli valmistusaikaa pyhää kastetta varten saattoi kestää pari, kolme vuottakin. Katekumeenit tavallisesti jaetaan kahteen osaan: 1) "kuulijat", jotka saivat vain saarnaa kuunnella, ja 2) "polvistuvat", jotka polvillaan saivat ottaa osaa myös seurakunnan yhteisiin rukouksiin. Tämä jako tuskin kuitenkaan on oikea. Ainakaan ei pitkään aikaan ollut kastekoululaisten välillä muuta erotusta olemassa, kuin minkä eri kehitysaste luonnollisesti aiheutti. Ne, jotka katsottiin kypsyneiksi saamaan pyhää kastetta, saivat uskontunnustuskaavan — jotenkin sama kuin meidän "apostolinen" uskontunnustus — lukeaksensa ja kutsuttiin "valaistuiksi". Kastepäivänään he ennen kastetoimitusta seisten korotetulla lavalla seurakunnan edessä lukivat julki mainitun uskontunnustuksen.
[18] Huoraksi kutsuivat vanhan testamentin profeetat Israelia aina kun se palveli epäjumalia. Ulkonaista pakanoilta opittua epäjumalanpalvelusta ja myös sydämen salattua epäjumalanpalvelusta profeettain pyhissä kirjoissa kutsutaan huoruudeksi. Samoin Augustinus näissä tunnustuksissaan kauttaaltaan sanoo huoruudeksi sitä, kun ihminen etsii muualta sitä voimaa, apua, hyvyyttä, jaloutta, iloa, tyydytystä ja rauhaa, kuin yksin Jumalassa on löydettävissä. Sattuvasti ja tärisyttävän voimakkaasti kuvaa tätä syntistä mielialaa tuo nimitys "huoruus!"
3 Kirja.
[19] Näillä ihmisillä tarkoittaa Augustinus Manikeolaisia, siihen aikaan laajalle levinnyttä lahkoa jonka perustaja oli eräs kristinuskoon kääntynyt persialainen tietäjä Mani eli Manikeus.
Manikeolaisten oppi oli Persialaisen Zoroasterin uskonopin ja kristinopin sekotusta.
He otaksuivat olevan kaksi yhtä ijankaikkista alkujumalaa: valon hyvä jumala nimeltä Ormuz ja pimeyden paha jumala nimeltä Ahriman. Heillä on kummallakin valtakuntansa: valon ja pimeyden valtakunta. Valon valtakunnan viisi alkuainetta ovat: ilma, valo, hyvä tuli, hyvä vesi ja hyvä ilma, jotka ovat alinomaisessa taistelussa vastaavien pimeyden valtakunnan alkuaineitten kanssa, jotka ovat: savu, yö, paha tuli, paha vesi ja paha ilma. Nämä alkuaineet asustavat luolissa (3 kirja 6 luku, joka kuitenkin tästä suomennoksesta puuttuu). Ne synnyttävät, sekä hyvät että pahat alkuaineet, erilaisia olennoita, nimittäin: savu kaksijalkaiset, yö matelijat, tuli nelijalkaiset, vesi uivat ja ilma lentävät olennot.
Aadam oli kuitenkin hyvän jumalan luoma, mutta Eeva pahan jumalan. Vaimon viettelemänä on Aadam hänen kanssaan siittänyt lapsia, jotka ollen kahtalaista alkuperää, kantavat rinnassansa kahta aivan vastakkaista ja ristiriitaista sielua "valo-sielu" ja "perkeleellinen sielu". Edellinen synnyttää avuja ja saa aikaan sopusointua ja rauhaa, jälkimäinen taas synnyttää lihallisia himoja ja koston halua ja saa aikaan riitaa ja hajanaisuutta. Edellisen nimittää Augustinus "Monadiksi" ja jälkimäisen "Dyadiksi" (4 kirja siv. 70).
Manikeolaisten oppi että on olemassa paha alkujumala, josta paha on kotoisin, johti siihen väitteeseen, että ihminen pahaa tehdessään on syytön. Tätä väitettä vastaan sotii Augustinus ja myös sen kumoaa Tunnustusten 7 kirjassa. Siinä hän myös laajasti tutkii pahan alkusyytä ja tulee siihen johtopäätökseen, ett'ei mitään pahaa alkuolentoa ole olemassa, koska ei mitään kokonaan pahaa ole olemassa, se kun on itsessään mahdottomuus ja vastoin todellisuutta.
[20] Tässä puhuu Augustinus opetustoimestansa puhujataidossa. Ravalla tarkoittaa hän klassillisten kirjailijain teoksia, joita hän luennoillaan esitti. Ne, joille hän rapaa syötti, olivat hänen kuulijansa.