Kirstenin puolustukseksi olkoon sanottu, että niin räikeitä kertomuksia kuin hän aikoinaan olikin kirjoittanut, hänellä itsellään ei ollut kokemusta elämästä; hän suorastaan ei käsittänyt, minkälaatuista luottamusta hänen pitäisi pojalleen osoittaa.
Ja niinpä tapahtui, että hän, joka kerran tahtoi vallita poikansa koko elämää, jokaista poikansa ajatusta, tahtomatta jakaa kenenkään kanssa, — ei edes kirjojen kanssa, että hän nyt vähitellen ei ollut poikaansa lähellä muussa suhteessa kuin opintoja koskevissa asioissa.
Ranskankieli soveltuu erinomaisesti loitolla pysyttäytymisen ja diplomatian palvelukseen. Se tarttui heihinkin, niin, ehkäpä se jo alunpitäen oli auttanut heitä heidän muodostaessaan yhdyselämäänsä tämmöiseksi. Sen avulla saattoi välttää yhteentörmäyksiä, ja sehän oli jo hyvä. Heti kun pieninkään kahnaus oli syntymässä, kuului: "Monsieur, mon fils!" tahi suoraan ja mutkattomasti: "Monsieur!" — "Madame, ma mere!" tahi suoraan ja mutkattomasti: "Madame!"
Rupesi näyttämään siltä että Rafaelille yhteen aikaan oli käydä pahoin. Hänen nopea kasvunsa ja opinnot, joiden ääressä äiti piti häntä lämpöisenä, vaikuttivat, ettei hänen rakenteensa kestänyt ylenmääräisiä ponnistuksia.
Mutta sitten tapahtui jotakin. Hän seisoi eräänä päivänä, ollessaan 19 vuotias, eräässä ranskalaisessa kemikaaliotehtaassa, ja huomasi kuinka puolet tehtaan käyttövoimasta voitaisiin säästää. Näki sen yhdessä välähdyksessä kuin salaman. Tehtaan omistajan poika oli hänen opintotovereitaan, hän juuri oli Rafaelin tehtaaseen tuonutkin, — ja hänelle Rafael uskoi keksintönsä.
Voimansäästösuunnitelman he laativat yhdessä kuumeisella innolla työskennellen — pienimpiä yksityiskohtia myöten; se oli hyvin monimutkainen, sillä siihenhän perustui koko tehtaan käyttäminen. Suunnitelman tutki sitten itse omistaja tarkoin, apunaan poikansa ja tehtaan apulaiset, ja se päätettiin panna toimeen!
Se onnistui täydelleen; käyttövoimaa tarvittiin vähemmän kuin puolet entisestä määrästä!
Silloin kun koe tehtiin, oli Rafael poissa; hän oli eräässä kaivoksessa. Äiti ei ollut hänen mukanaan, sillä hän ei koskaan tullut kaivoksiin. Heti kun Rafael tuli kotiin, kiiruhti hän äitineen katsomaan työnsä tulosta tehtaalla. He näkivät sen, ja he punastuivat molemmat huomatessaan työmiesten erikoisen kunnioittavan käyttäytymisen. He tulivat aivan liikutuksiinsa, kun omistaja kutsuttiin paikalle ja kun he näkivät tämän kiihkeän ilon ja riemun keksinnön johdosta. Sampanja ja väkevät puheet silloin vuotivat virtanaan. Ja äidille ojennettiin mitä sievin kukkaiskimppu.
Huumaantuneena puheista ja viinistä ja neroksi nimityksestä palasi
Rafael jälleen kotiin äitinsä kanssa. Hän tunsi kuin olisi hänen
toisella puolellaan koko maailma ja hän itse vain toisella puolella.
Äiti kulki kukkakimppuineen ylen onnellisena ja autuaana.
Rafaelilla oli yllään uusi päällystakki, juuri semmoinen jota hän oli halunnutkin, hyvin pitkä ja rintataipeista silkillä reunustettu. Hän tunsi olonsa riemulliseksi tämä päällystakki yllään. Oli kirkas talvipäivä ja aurinko paistoi kirkkaasti silkkiin ja se paistoi muuhunkin kuin siihen. "Kas, kuinka taivas on pilvetön, äiti. Siellä ei ole pilkkuakaan", sanoi hän. "Eikä sinun päällystakillasi liioin", lisäsi äiti. — Vanhalla päällystakilla niitä nimittäin oli ollut suuri joukko, ja kullakin niistä oli oma tarinansa. Rafael oli nyt liian suuri suuttuakseen tämmöisestä huomautuksesta, ja liian iloinen myöskin. Äiti kuuli hänen hyräilevän — Norjan kansallislaulua. He palasivat takaisin kaupunkiin kuin Elysiumin ihanuudesta; kaikki vastaantulijat katsoivat heitä; ihmiset aavistavat onnen läsnäolon. Olihan Rafael myöskin päätänsä pitempi kuin useimmat muut ja lisäksi vaaleaverinen, ja hän talutti eleganttia äitiänsä kukkasineen reippaassa kävelytahdissa ja katseli kuin aurinkoisista korkeuksista ja valoseppel päässään pitkin bulevardia.