Hieno tuulenhenki kävi lounaasta, ja joka tuulahduksella virtasi huoneesen suloinen tuoksu metsistä ja pelloilta. Kumahtelujen välillä kuului kuiskauksia ja hyväilyjä; ilma oli huumaavaa.
Jonkun ajan kuluttua he seisoivat jälleen ulkona parvekkeella ja katselivat kirkkoon menevätä kansaa. Mutta yhä ajoi ihmisiä, vaunut kukkuranaan, kirkon ohitse ja siitä vielä eteenpäin. Laiva oli tullut aivan lähelle, nyt kuului junankin vihellys. Heidän katseensa kiintyi kahteen pääskyseen, jotka silminnähtävästi leikkivät varjonsa kanssa avokuistin edustalla. Ne lentelivät toistensa ylitse ja sivuitse ja varjot hietikolla tekivät samoja liikkeitä, linnut sujahtivat alas niiden luo ja vilahtivat jälleen ylemmäs, ja kun ne olivat kohonneet liiaksi korkealle, hävisivät varjot, mutta ne laskeutuivat uudelleen maanperään ja löysivät varjonsa jälleen. Ragni kuiskasi, että ensi vuodeksi he laittaisivat niille pesänalustoja.
Pukeuduttuaan he menivät alakertaan aamiaiselle. Sören Pedersen vaimoineen oli jo aikoja sitten tullut, he olivat jo syöneet aamiaisensa ja työskentelivät nyt ahkerasti.
Nyt he saivat kuulla, että kaikki, jotka kynnelle kykenivät, olivat nyt menossa naapuripitäjään, sen johdosta, että pastori Meek siellä vietti viisikymmen-vuotisjuhlaansa ja piti jäähyväissaarnaansa. Kaiken aamua oli mennyt jalkamiehiä, nyt tuli hevosella-kulkijoita, ja höyrylaiva toi täyden lastin ihmisiä selän toiselta puolen. Meek oli ollut viisikymmentä vuotta virassaan, — hän oli "hirveän hyvä mies".
Kallem ja Ragni söivät suuressa salissa, mutta kesken aamiaista koputettiin ovelle ja sisään astui vanhahko ja laiha, silmälasia käyttävä mies hymyilevänä ja kohteliaana. Se oli tohtori Kent, sama, joka tähän aikaan hoiti sairashuonetta, sieltä hän tuli nytkin. He nousivat kumpikin häntä tervehtimään. Hänen äänensä oli miellyttävä ja hiljainen, puhuessaan hän hymyili ystävällisesti. Hän istahti hiukan syrjemmälle, toiset jatkoivat syöntiään. Ja hän antoi lyhyitä tietoja "parantolan" sairaista ja yleisestä terveydentilasta paikkakunnalla. Kallem kyseli häneltä yhtä ja toista ja Kent luetteli hänelle ne viranomaiset, joiden luona Kallemin olisi käytävä tervehdyksellä, ja ne puheenjohtajat ja oikeusvirkamiehet, jotka hänen olisi tunnettava. Tohtori Kentin suussa kuuluivat kuivatkin asiat hauskoilta. Kun hänen vaununsa tulivat oven eteen — hänen oli näet mentävä maaseudulle sairasmatkalle —, pyysi Kallem saada lähteä mukaan, mutta Ragni halusi myöskin. Silloin piti heidän lainata suuremmat vaunut ja kohta he kaikki kolme istuivat niissä. Lähtiessä muisti Ragni, että flyygeliä olisi hiukan viritettävä ja hän kysyi Sören Pederseniltä, tuntisiko hän ketään, joka osaisi virittää jotta se kestäisi ainakin jonkun aikaa? Kyllä, Kristen Larssen oli sellainen mies. Kent kertoi, että Larssen oli kasvanut hyvin huonomaineisella paikkakunnalla ja jonkin vähäpätöisen asian vuoksi olivat viranomaisetkin häntä vainonneet, — hän oli muistavinaan sen tapahtuneen siitä syystä, että Larssen oli kutsunut erästä soittokappalettaan "syntien anteeksi annoksi". Kristen Larssen oli keksijä, hänen keksintöään oli eräs nykyisin hyvin yleisessä käytännössä oleva kutomakone ja sitäpaitsi hän oli keksinyt kaikenlaisia työkaluja. Hän oli luonteeltaan kylmä mies, — kylmä kuin rauta pakkasessa. Muita seurakumppania hänellä ei ollut kuin Sören Pedersen ja hänen vaimonsa. Millaisia ne sitten olivat? Heidän entisyyttään ei tohtori Kent tuntenut, vaimo oli täältä Norjan tuntureilta, mies Fyenistä. He olivat kumpikin kelpo työntekijöitä, mutta pian tuli yleiseksi tiedoksi, että he joivat. Siitä tavasta oli pappi koettanut saada heitä luopumaan, hän oli tullut tuntemaan heidät, silloin kun he olivat olleet työssä hänen uudessa talossaan. Merkillistä kyllä, pappi siinä onnistuikin, he eivät ainoastaan lakanneet juomasta, vaan tulipa vielä Sörenistä innokas raittiusmieskin ja lisäksi hyvin jumalinen, raamatunkin osasi hän ulkoa! Hän jutteli usein itse, kuinka hänen suurimpia ilojaan oli se, että Aase kuunteli häntä, ja pienemmissä seuroissa hän luki kokonaisia lukuja ulkoa raamatusta, toisten seuratessa kirjasta. Pappi ilmoitti hänet erääsen raamattukouluun, ja hänen suurin toivonsa olikin päästä sinne, mutta hän tahtoi Aasen mukaansa. Siihen kun ei kuitenkaan suostuttu, jätti hän koko raamattukoulun ja rupesi epäilemään kaikkea.
Sitten kohtasi hän tuon tuhattaiturin, Kristen Larssenin, joka juuri silloin oli asettunut tänne asumaan. Kristen Larssen oli kuullut Sören Pedersenin kyvystä oppia ulkoa ja sen koneiston tahtoi hän saada selville. Mutta minkäänlaista koneistoa hän ei Sörenin päästä löytänyt, kaikki oli vain jumalan armolahjaa, sillä eihän jumalalle ole mikään mahdotonta.
Tuo on Matheuksen evankeliumissa, sanoi Kristen Larssen, mutta tuomarein kirjassa sanotaan, että herra oli Judan kanssa, mutta Juda ei voinut karkoittaa vihollista laaksosta, sillä vihollisella oli rautavaunuja.
Tuo kelpo Sören Pedersen oli kovasti kauhuissaan siitä, ettei juutalaisten jumala voittanut rautavaunuja. Samassa kirjassa — jatkoi Kristen Larssen — sanotaan: "ei sinun pidä tappaman", mutta siellä sanotaan myöskin, että herra yhä edelleenkin käski lyödä kuoliaaksi. Sellaisia ristiriitoja sieltä löytää.
Tämä oli aivan uutta Sören Pedersenille, ja kuitenkin hän osasi raamatun ulkoa. Hän tahtoi tietää, kuinka tämä oli käsitettävä, ja jokaisessa uskovaisten kokouksessa vaati hän selitystä. Vihdoin oli hänellä ainakin sata ristiriitaa kysyttävänä, häneltä ei saatu enää rauhaa. Toiset nauroivat hänelle läkähtyäkseen, toiset suuttuivat. Vihdoin viimein hänet suljettiin pois kokouksista, sekä hän että Aase. "En tiedä uskaltaisinko teille kertoa", sanoi tohtori Kent, "että teidän lankonne on omin käsin viskannut ulos sekä Sören Pedersenin että hänen vaimonsa Aasen — ulos rukoushuoneesta! He olivat tulleet ennen muita sisään eivätkä tahtoneet poistua. Teidän lankonne on hyvin vahva mies, mutta Sören Pedersen piti puoliaan, kunnes pappi vihdoin hoksasi, että ensin oli Aase saatava ulos, ja sitten he raastoivat häntä kuin halkopuuta." Kallem ja Ragni olivat katketa naurusta. "Minä olen omin silmin nähnyt erään yhteentörmäyksen", sanoi tohtori Kent. "Pastori oli koululla toimittamassa kuulustelua, ja minä kuulun muiden mukana koulun johtokuntaan. Sören Pedersen ja hänen vaimonsa Aase olivat saapuvilla ja kaikki aavistivat, että jotain kummaa vielä tapahtuisi". "Jumala ei voi valehdella", sanoi pappi. Silloin nousi Sören Pedersen seisomaan: "Sanassa sanotaan, että herra johdatti profeetoihin valheen hengen." Taas pakoitettiin Sören Pedersen poistumaan.
Näille hupaisille jutuille naureskellen he ajoivat nyt läpi ylävän, heleässä vihreässä loistavan tasangon, jossa siellä täällä rehoitti suurempia ja pienempiä metsikköjä, — tai oikeammin sanoen, siellä oli metsää, jonka keskellä oli siellä täällä viljeltyjä maatilkkuja. Talot olivat hyvästi rakennettuja, pellot hedelmällisiä, tie kulki halki metsien ja peltojen, poikki mäkien ja purojen. Kiviraunioita nähtiin mitä merkillisimmissä paikoissa, teitä ja polkuja kulki ristiin rastiin. Tulipa Amerikan lakeuksiin ja keski-Europan tasankoihin tottunut oikein hyvälle tuulelle nähdessään kaikkea tätä vaihtelua. Aurinko paistoi yhtä kirkkaasti ja säteilevästi kuin eilenkin, yhtä voimakas oli myös niityiltä ja metsästä leyhyvä tuoksu, — ja entäs tuo kukkasloisto ja lintujen laulu, — tuolla kukkui käki!