Ketään muita eläviä olentoja ei näkynyt. Poika käänsi hevoset ja ajoi ne tien laidalle. Molemmat lääkärit menivät sairaan luo, Ragni käveli edestakaisin pihalla. Ikkunasta näki hän vanhan ukon makaavan sängyssä, hänen vierellään istui hänen vaimonsa. Vaimo lauloi värisevällä äänellä sairaalle, ja jatkoi lauluaan vielä sittenkin, kun ovi avattiin hänen takanaan.
Ragni tarkasteli ympärilleen pihalla, sitten hän laskeutui istumaan aitan rapulle.
Ei mikään tee ihmistä niin äänettömäksi kuin rauhallinen talonpoikaistalo. Ei edes metsäkään, sillä siellä rasahtelee alituiseen: siellä täytyy kuunnella ja tähystellä, eikä myöskään meri, sillä se ei koskaan saa täydellistä rauhaa, eikä niittykään, sillä siellä versoo elämä ja me näemme sitä toisaalta. Mutta toista on talonpoikaistalossa, kanaparvi siellä kaakattaa ja tarinoi keskenään ja synnyttää turvallisuuden tunteen, ja pihalla nukkuu koira ja kissa astuu pari askelta, pysähtyy ja kulkee pari askelta jälleen, ja aurat nojaavat vasten karhia, tahkokivet seisovat kuivina, vaunujen aisannenät nojaavat maahan, ruokakello lepää äänettömänä. Kaikki, mikä on ollut liikkeessä, lepää kuten sinä itsekin, ja se, mikä vielä liikkuu ja äännähtelee, lisää vain rauhaa. Katsoppas sikaa, joka tuolla seisoo ja tonkii maata, kuinka se on tyytyväinen, ja jos hevonen tuolla syö ja huiskauttelee hännällään pois kärpäsiä, osoittaa sekin hyvinvointia, ja jos taas pikku linnut tulevat tervehtimään, niin synnyttää se suruttomuuden tunnetta, joka rauhassa aina piilee.
Keskelle tätä rauhaa hiipi se levottomuus, jonka kohtaus Josefinen kanssa oli synnyttänyt. Syyttikö omatunto Ragnia? Ei, tuhat kertaa ei! — Eikä myöskään hänen sisarensa lapset? — Ei, sellaisilla ehdoilla hän ei olisi voinut niiden hyväksi elämätään uhrata. Mitä se sitten oli? Mitä oli hän tehnyt? Rakastanut Kallemia. Minkävuoksi hän ei olisi saanut rakastaa?
Hiljaisuus oli kadonnut. Ragni meni rakennusten toiselle puolen, sieltä hän löysi kaksi orobus-lajia, jotka olivat aivan lähekkäin, ensin linnunherneen niityltä ja sitten vielä toisen, jonka nimeä hän ei muistanut. Tielle päin kulkiessaan hän löysi komean kukonharjan ja kolmannenlaisen orvokin, toiset kaksi hän oli saanut Kallemilta ja Kentiltä. Mikä loistava kasvisto! Katsos tuolla! Mitä kaunein veronica, voi sentään, siitä putosi kukka, mutta tuolla oli toinen, siinä pysyi kukka. Hän sai sittemmin kuulla, että tätä hentoa kukkaa kutsuttiin täällä "miehen uskollisuudeksi".
Hän meni taas pihalle. Ikkunasta näki hän Kallemin kuuntelevan sairaan vanhuksen rintaa. Kohta tuli tohtori Kent ja miehen vaimo ulos tuvasta, tohtori puhui hyvin kovalla äänellä, mutta vaimo ei sittenkään tahtonut kuulla mitään. Kallem seisoi ovella niin juhlallisen kookkaana, ja nyt tuli hän Ragnia vastaan. Kuinka Ragni häntä rakasti!
* * * * *
Iltapäivällä he istuivat kahdenkesken tohtorin työhuoneessa, jonka ikkunat olivat kaakkoon päin. He lukivat kumpikin kirjaansa ja kaikki oli niin kuin olla pitikin. Sören Pedersen tuli sisään vaimonsa kanssa, he olivat tulleet eteisestä ruokasalin läpi. Sören näytti viekkaalta, akka taas säikähtyneeltä: pappi tuli juuri rouvineen portista!
Kallem huomasi, että Ragni kalpeni. Vieraiden läsnäollessa ei Kallem voinut muuta kuin sanoa kehoittavasti: "Tule siis!" — meni saliin ja sieltä eteiseen heitä vastaan.
Kohtaus oli jäykkä. Pastori pyysi anteeksi, että he tulivat tällaiseen aikaan, mutta tämä aika sopi hänelle paraiten, hän tuli iltakirkosta. He aikoivatkin vain tulla kysymään, eikö lanko voisi tulla rouvineen heille illalliselle? Sunnuntaina ei pappi juuri tahdo olla oma herransa ennenkuin iltasella. — Äänessä oli hiukan saarnantapaista juhlallisuutta, kasvot ja koko olento muistuttivat kirkkoa. Josefine seisoi ja katseli ympärilleen, jonkun ajan päästä ei pappikaan muuta neuvoa keksinyt.