Suloist' aallon neitosella,
neitosella,
Terhenessä kuutamella,
kuutamella,
Hiipiä ja sukellella,
sukellella,
Poikaa surmaan viekoitella,
viekoitella, —
Sääli toki oisi — tuulan, tuulan tee.
Ja monituisien poispyyhkimisien ja päällekirjoituksien, piirustusten ja nuottien jälkeen:
Hopsansaa, — hopsansaa,
Tanssii kaikkein kanssa, mut ei suostu yhteenkään,
Rallallaa, — rallallaa,
Joukoss' ensimäinen, mut ei kelpaa sittenkään.
Sitten seuraavan, selvästi kirjoitetun kirjeen:
Rakas Heikki!
Eikö sinusta näytä että sinä ja minä olemme älykkäimmät koko comoediassa? Meille tehdään paljon kiusaa, mutta se ei tee mitään; minä velvoitan sinua tulemaan kanssani mascaradiin huomeniltana; sillä tuollaisissa en ole vielä koskaan käynyt, ja haluan nähdä oikein kelpo hullutuksia; tässä talossa on niin hiljaista ja surullista.
Sinä olet suuri veitikka, Heikki, — missä kuljeskelet? sillä tässä istun sinun
Pernillesi.
Vihdoin oli suurilla kirjaimilla, selvästi ja moneen kertaan kirjoitettuna seuraava runo, jonka Petra luultavasti oli jostakin tavannut ja jota hän nyt aikoi opetella ulkoa:
Jaloutta mieli halaa,
Povessa se hehkuu, palaa.
Luoda tahdon, suurta, oivaa,
Voimall' esitellä voimaa,
Hengen salalähteet löytää,
Päivän päästää, Louhen köyttää, —
Siihen armoss' auttaa voit,
Sä, ken minuun kaipuun loit.