Ja Ingeborg astui sisään, päässä valkoinen myssy.
— Kyllä minä sen paikalla ymmärsin, sanoi hän, — vaikkei tuo Sämund koskaan mitään puhu. Emmekä me Ingridin kanssa malttaneet olla tulematta.
— Täällä ovat asiat ihan sinun tahtosi mukaan, sanoi Sämund ja siirtyi syrjään, jotta Ingeborg pääsisi nuorten luo.
— Jumala sinua siunatkoon siitä että vedit hänet puoleesi, sanoi hän Synnövelle, kaulasi ja taputti häntä; — sinä pidit kiinni viimeiseen asti, lapseni; ja sinun tahtosi pääsikin voitolle… Ja Torbjörnin äiti silitti hänen poskeaan ja hiuksiaan, hänen kyyneleensä valuivat Synnöven kasvoille; hän ei huomannut sitä, mutta pyyhki huolellisesti pois Synnöven kyyneleet.
— Äiti tietää kyökissään enemmän kuin me muut, jotka olemme elävinämme keskellä asioita, sanoi Sämund.
Vähitellen tyyntyi itku ja mielenliikutus. Emäntä rupesi ajattelemaan illallista ja pyysi pientä Ingridiä avukseen, "sillä ei Synnövestä tänä iltana ole mihinkään". Ja yhdessä rupesivat he keittämään kermapuuroa. Miehet puhelivat vuoden tulosta ja muista asioista. Torbjörn oli istuutunut ikkunaan ja Synnöve hiipi hänen luokseen ja laski, kätensä hänen olalleen.
— Mitä sinä katselet? kuiskasi hän.
Torbjörn käänsi päätään, katseli kauvan hellästi Synnöveen ja kääntyi sitte taas katsomaan ulos.
— Katselen vaan Kuusistoa, sanoi hän; — tuntuu niin kummalta katsella sitä täältä.