Öyvind siellä sydänpäivän paahteessa odotti. Hän istui paitahihaisillaan ihan puron varrella, joka virtasi järvestä. Hejdelän tasangolla ei vielä näkynyt ketään ja hän rupesi jo hiukan pelkäämään, kun suuri koira äkkiä läksi lönköttämään Nordistuenin ovesta ja perässä tyttö paitahihaisillaan; hän juoksi nurmikenttien poikki vuorta kohti, Öyvindin teki kovasti mieli huhuta häntä vastaan, mutta hän ei uskaltanut. Hän katseli tarkkaavaisena taloa, tulisiko joku sattumalta ja näkisi tytön, mutta hän oli turvassa ja Öyvind nousi monta kertaa malttamattomana.
Vihdoin viimein tyttö tuli, astellen puron vartta, koira vähän edellä, nuuskiskellen ilmaa. Tyttö tarttui tuontuostakin pensaisiin, käynti väsyi väsymistään. Öyvind lähti juoksemaan alas, koira murisi ja sai siitä torua, mutta niin pian kun Marit näki Öyvindin tulevan, istuutui hän suurelle kivelle, kasvot kuin tulessa, hengästyneenä ja kuumuuteen menehtymäisillään. Öyvind hypähti viereiselle kivelle.
— Kiitos, että tulit!
— Voi sitä tietä ja kuumuutta! Oletko odottanut kauvan?
— En. Koska he vartioivat meitä illalla, täytyy meidän käyttää hyväksemme päivää. Mutta minä olen ruvennut ajattelemaan, ettemme enään tästä puoleen ole niin salaperäisiä ja varovaisia, siitä minä juuri tänään aioin puhua kanssasi.
— Salaperäisiä?
— Minä kyllä tiedän, että sinä pidät salaperäisyydestä, mutta sinä pidät myöskin rohkeudesta. Tänään minä puhun sinulle pitkältä ja nyt sinun pitää kuunnella.
— Onko se totta, että sinä aiot pyrkiä amtin agronoomiksi?
— On, ja kyllä minä siksi pääsen. Minulla on kaksikin tarkoitusta: ensiksi tahdon saada toimen ja toiseksi — ja se on päätarkoitukseni — tahdon saada aikaan jotakin sellaista, että vaarisi sen näkee ja huomaa. Onneksi ovat Hejdelän talojen väet enimmäkseen nuoria ihmisiä, jotka toivovat parannuksia ja tarvitsevat neuvojaa. Rahaa heillä myöskin on. Sieltä minä alan; ja minäkös korjaan kaikkea, alkaen heidän navetoistaan vesijohtoihin asti, minäpäs pidän esitelmiä ja teen työtä, minäpäs, niinsanoakseni, panen vanhuksen hyvien töiden saarrokseen.
— Sinä puhut kuin mies; eteenpäin Öyvind!