— Ohoi! — kävelenkö minä liian nopeasti? ja hän ojensi kätensä. Tyttö läähätti niin ettei saanut vastatuksi. — Istutaan vähän! sanoi hän ja veti häntä luokseen. — Tule! ja hän istuutui hänen rinnalleen.
Tyttö kävi, mikäli mahdollista, vieläkin punaisemmaksi eikä katsonut häneen. Hän läähätti niin, että olisi luullut hänen menehtyvän.
— Minun on niin jano, oli ensimäinen, minkä hän sai suustaan. He nousivat taasen ja Hans katseli ympärilleen, mutta ei ollut likellä mitään puroa.
— Meidän täytyy mennä vähän kauvemma, siellä on puro, sanoi hän. —
Ei sinulle tekisi hyvääkään juoda ihan nyt.
Hän istuutui taasen ja Beret kivelle hänen eteensä.
— Minä juoksin koko matkan tänne, sanoi Beret puolustuksekseen. — Ja sitte en tänään ole syönyt päivällistä, lisäsi hän hetken perästä; — enkä liioin nukkunut yöllä, jatkoi hän taasen.
Sensijaan että olisi lausunut jotakin valittavaa, sanoi hän reippaasti:
— Sitte kai ei Mildridkään ole syönyt mitään päivällistä tänään, ehkeikä liioin nukkunut yöllä?
— Mildrid ei nukkunut edellisenäkään yönä ja syönyt ei hän ole, sen minä olen nähnyt, niin, sitte on — hän mietti hiukan — kovin kauvan.
Hans nousi.