Tjoelde, (sitten) Rouva.
TJOELDE (yksin, tuolilla oven pielessä, äskeisessä asemassa. Istuu pitkän aikaa liikkumatonna, — yht'äkkiä nousee hän). Mitenkä pitää mun nyt alkaa? — — Vaimoni ja sitte lapset — — sitte työväki — — — ja sitte kaikki muut! — Jos voisin mennä tieheni? Mutta oikeudenpalveliat? — Oi, ilmaa, raitista ilmaa! — (etumaisen ikkunan luo). Tämä päivä on suloinen — vaan ei mulle! — (Aukaisee ikkunan) Voilakka? (kääntyy) En, min'en siedä sitä katsella! Miksikä se lie satuloittu? — Totta, pitihän mun, keskustelun jälkeen asianajajan kanssa — — mutta nyt on kaikki mennyt! —
(Ajatus pistää hälle päähän, hän kävelee hetken, äkkiä).
Niin, tuolla hevosella ennätän ulkosatamaan, ennenkuin ulkomaan laiva lähtee! (Katsoo kelloonsa). Minä ennätän! Ja sitten on mulla jälessäni — (pelästyy, kuullessaan jonkun tulevan rappusia alas). Kuka se? Mitä?
ROUVA (rappusilla). Sinä kutsuit mua?
TJOELDE. Niin. (Vähän kummastellen) Sieltäkö sinä tulet?
ROUVA. Minä levähdin pikkuisen.
TJOELDE (tunteella). Oi — sinä makasit; ja minä annoin sinut herättää?
ROUVA. En, minä en maannut.
(On vitkaan astunut alas).