ROUVA. Sydäntä kirvelee, erotessa siitä, johon on kiintynyt. —
TJOELDE. — Niin, Nanna, vieläpä itse valheestakin —!
ROUVA. — Ja ihminen pitää sitä nöyryytyksenä, — —
TJOELDE. — joka on sielumme ylennys. Niinpä niinkin, Nanna! Saat uskoa, minä mietiskelin sitä viime yönä. — Jos Hän olisi antanut silloin tahtoni täyttyä, Hän tuolla ylhäällä, — niin miltä me nyt näyttäisimme? Näetkös, sitä mietiskelin.
ROUVA. Konkurssipesämme nykyinen, lopullinen selvitys on varmaankin jälleen saattanut sinut noihin mietteisiin, armaani!
TJOELDE. Sepä kyllä.
ROUVA. Siitä saakka, kun Sannaes eilen meni sitä noutamaan, en minäkään ole voinut juuri muuta ajatella. Se pitää sanomani. Tämähän on merkillinen päivä, tämä! — Milloinka luulet Sannaes'in ehtivän takaisin?
TJOELDE (katsoen kelloonsa). Tuossa tuokiossa. — Minä jo kaipaan kuulumisia!
ROUVA. Signe puuhailee pientä juhlapäivällistä; nyt saamme nähdä hänen kykynsä! — Tuossapa hän onkin!
TJOELDE. Ehkä mä nyt menen vähän katselemaan Valborg'in laskuja (menee ikkunan luo).