ROUVA FALK.
No, auta minua! — Mene! — Ole ihana! Salli minun tuntea tätä voittoa
sielussani ja nähdä sinua sen valossa! Muut kenties ei tarvitse sitä.
Mutta minä tarvitsen. — Mene!
HAGBART.
Leonarda!
ROUVA FALK. Varro, kunnes sana tulee. Sitä ei kestäne kauan. Ota hiljaa vastaan, mitä tulee, muista: minä rakastan sinua! — Ei, älä sano mitään! Minulta puuttuu uskallusta ja voimaa enempään. (Kuiskaa.) Mene! (Hän menee.) Hagbart! (Hän pysää.) Mitä tänään olet minulle sanonut, on korkeinta, mitä olen elänyt. Mutta ettäs vaiti nyt menet pois, on enemmän kuin kaikki, mitä olet sanonut.
(Hagbart menee.)
Kolmas kohtaus.
ROUVA FALK (seisoo tuokion suuresti ihastuneena, kävelee, seisahtuu.
Äkkiä huudahtaa hän):
Ogoot!
OGOOT (ulkopuolella).
Oletko siellä?
ROUVA FALK.
Mutta, lapsi! (Ulos, palaa jälleen Ogoot sylissään.) Tulitko jalkaisin?
OGOOT. Koko matkan! (Pitää hattuansa kädessään, on päivettynyt ja palavoissaan, ja muutamat merkit osottavat hänen jalkaisin käyneen pitkän matkan; hänen seljässään on laukku, jonka hän riisuu pois.) Olen tänäpänä pessyt itseni eräässä purossa ja muutoinkin siivonnut itseni.
ROUVA FALK.
Kävitkö yönkin?