Hän oli aloittanut "seuran" uskollisena jäsenenä, koulun kuuliaisena oppilaana ja siten ranskalaisuuteen tympeytyneenä. Mutta melkein huomaamattomasti tuli mielenmuute. Maalaukset, romaanit ja teatterinäytännöt viehättivät häntä; ulkonainen elämä, joskin hiukan taempana, kiihdytti. Ihan itsenäinen ei uusi käsitys ollut; erotti amerikattaren äänen, vaikka käsiala oli Millan. Mutta juuri tämä suhde vaikutti, ettei siihen ollut kiinnitetty sen ansaitsemaa huomiota.
Milla kirjoitti, ettei se käynyt päinsä, mitä he olivat ajatelleet ollessaan koulussa yhdessä; hänen isänsä oli oikeassa. Hän kertoili joka kirjeessä yhtä ja toista, minkä piti todistaa tätä, — ei etäisimmälläkään tavalla säädyttömästi, vaan päin vastoin käyttäen hienoutta, joka ei ollut taidokkuutta vailla. "Ei saa luoda itselleen mitään harhakuvia", hän kirjoitti, "niin joutuu vähimmin onnettomaksi".
Nora oli vastannut niin kuin hän siitä ajatteli.
Nyt tämä sai uutta merkitystä! Olisiko tuo Millan kirjoitustapa enemmän kuin ohi vilahtelevan elämän satunnaisia varjoja? Olisiko se tosiaan hyvin harkittua johdantoa kihlautumiselle Niels Fürstin kanssa? Mahdotonta! Nora oli yläpuolella niin kehnojen luulojen.
Hän oli antanut Toralle juhlallisen lupauksen olla kertomatta mitään Millalle; nyt hän katsoi olevansa vapautettu siitä ja kirjoitti sydämensä kyllyydestä. Myöskin Tinka kirjoitti, kuohuksissaan siitä synnistä, joka on tehty Toraa vastaan, ja huhusta, että moisen henkilön kanssa oli Toran paras ystävätär kihlautunut. Hän, jonka nimi oli pöytäkirjassa!…
Viisi pitkää päivää kului, ennenkuin he taas saivat kirjeen rouva Rendalenilta, ja se oli kuivakiskoinen ja lyhyt; Fürst ei nimittäin vielä ollut saapunut kaupunkiin. Heti jälkeenpäin tuli pitkä ja liikuttava kirje Toralta, mutta sitten meni useita päiviä tuomatta mitään viestiä kumpaiseltakaan.
Siitä kun Nora ja Tinka kirjoittivat Millalle, oli jo pian kymmenen päivää kulunut; he olisivat voineet saada vastauksen, jos hän olisi sen heti lähettänyt. Se hänen olisikin pitänyt tehdä sellaisen ilmoituksen ja syytöksen johdosta.
Heidän korviaan alkoi kuumoittaa. Varsinkin kun eräs, joka ei ollut ottanut osaa kirjeen kirjoittamiseen, nyt virkkoi, että hän kuultuaan Millan ja Fürstin matkustavan yhdessä oli ajatellut: "Sepä sopiva pari."
Puhuja tietysti oli Anna Rogne. Miksei hän sitten ollut sanonut? Siksi, että toiset olisivat siinä nähneet epäluottamusta, "ja", hän lisäsi hymyillen, "se olisi ollut väärin".
Vihdoin eräänä iltapäivänä Noran tullessa arkihuoneeseen laulutunnilta oli pöydällä sinetöity iso kirjekuori: "Tässä se on!" oli kirjoitettuna päälle Rendalenin isolla käsialalla. Nora aavisti pahaa, kun Rendalen ei itse ollut heti tullut sitä tuomaan. Nora olisi toisille luvannut olla lukematta sitä ennen heidän tuloaan paikalle, mutta senlaatuisia lupauksia ei voi pitää.