Samana päivänä Rendalen piti toisen esitelmänsä, ja tähän, joka oli ilmoitettu yksinomaan teknilliseksi luennoksi, oli — opettajattaret mukaan luettuina — saapunut 20, kaksikymmentä, ihmistä; kymmenen tuli lisää esitelmän aikana. Saattoi nähdä Tomasista, rouva Rendalenista, Karlista, että nämä kahdeksan päivää olivat olleet heille raskas koetus. Tomas alkoi puheensa tänään kuin toinen ihminen, — hiljaisesti, voimattomasti, hapuillen; hänen hermostuksensa oli kasvanut kahdellakymmenellä prosentilla. Nenäliina vaelteli taskusta taskuun, vesikarahvi tyhjentyi, tukka pöyhistyi, kädet tempoilivat, jalat liikkuivat kuin urkujen polkimilla.
Mutta ehdittyään koulun opetussuunnitelmaan ja alettuaan näytellä aineistoaan, kojeitansa sekä niitä selitellä, elpyi hän ja oli pian entisellään. Hänen oivallinen kykynsä tehdä kaikki selväksi ja herättää harrastusta oli palannut.
Mikroskooppi ja sen alle asetettu lehti kiersi ympäri hänen puhuessaan; herkeämättä hän osoitti heille jotakin uutta, joko kokonaisia keräelmiä tai myöskin suuria värikuvia tai vieläpä täydellisesti suoritettuja jäljennöksiä, joita voitiin irroittaa liitoksistaan ja tutkia pienimpiäkin osiaan myöten, esim. ihmisen rinnan, vatsan, kaulan, pään. Muutamat hienommat osat olivat suurennetussa mittakaavassa tehtyjä. Heidän maassaan, kertoi hän itse, ei ollut koskaan kerätty näiden aineksien vertaista; me saimme kiittää suuren maailman harrastusta siitä, että meidänkin pienessä ja etäisessä sopessamme saatiin nähdä sellaista ja että hänen oli ylipäätään ollut mahdollista hankkia kokoelmaansa; osaksi siinä oli hänelle lahjoitettuakin.
Ne harvat, jotka olivat esitelmää kuulemassa, olivat erinomaisen tyytyväisiä. He arvelivat, että koulusta kyllä voisi tulla hyvä, joskin hän oli pitänyt onnettoman puheen.
Mutta tätä hyväntahtoisempaa käsitystä edustivat liian harvat voidakseen saada aikaan vastavirtausta.
Tiistain numerossa kysyi joku lähettäjä "Suum cuique"-nimimerkin käyttäjältä, merkitsikö se: jokaiselle sialle [latinaa, sus = sika. Suom.]?
Jos tämä kysymys olikin eduksi Rendalenille, niin oli seuraava kyhäelmä ehdottomasti pahin, mitä oli häntä vastaan julkaistu. Lähettäjä aloitti pahoittelemalla, kuinka röyhkeätä oli nuoren miehen, joka päälle päätteeksi oli tuskin lainkaan ollut kotona täysikasvuiseksi tultuaan, kuitenkin pauhaavan ylväästi morkkailla tämän kaupungin tapoja.
Lisäksi hän puhui kuin olisi tuntenut kaikki maan laivurit! Kuin hän olisi seurannut heitä ympäri maapallon ja kuulustellut heitä. Ja kokonaan hävyltä pään puraistakseen hän puhui, kuin hän tuntisi koko maailman kauppiassäädyn!
Niin nenäkäs, niin kevytmielisiä puheentapoja syytelevä mies ei voinut olla kasvatuslaitoksen opettaja, kaikkein vähimmin johtaja.
Näin ollen pitäisi viipymättä julkaista kehoitus uuden koulun perustamiseksi. Tiedettiin, että ystävällinen kääntyminen koulun entisen johtajattaren puoleen, jotta hän jatkaisi edelleen ilman herra Rendalenin apua, oli ollut turha. No niin, siispä lähettäjä tahtoi vaatia arvossapidettyjä kansalaisia asettumaan uuden koulun perustamiseksi julkaistavan kehoituksen etunenään. Se saisi yleistä kannatusta.