(He tervehtivät ja menevät).
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, te olette Skotlannin miekka ja kuningattarenne kunnia!
BOTHWELL. Minä olen palvelijanne enkä muuta mitään.
KUNINGATAR. Tänä päivänä muistutatte meitä niin selvästi siitä hetkestä, jolloin ensikerran teitä nä'imme. Te olitte aivan nuorena taistelleet äitimme edestä, mutta ylivoiman karkoittamana tulitte pakolaisena hoviimme Parisiin. Raitisna ja vahvana kuin vuorelainen astuitte hienoihin huoneisin! Kuinka minua saatoittekin kotoani ikävöimään!
BOTHWELL. Tulin taisteluista ja vaaroista, se tietysti antaa miehelle arvoa tanssisalissa.
KUNINGATAR. Teidän suuret luonnonkirjanne koroittivat teitä noiden halpain hovi-ihmisten yli; me kaikki havaitsimme teissä sen miehen, joka sittemmin kukisti Murray'n kapinajoukon, ja nyt toistamiseen on pelastanut sekä meidät että Skotlannin. Te olette olleet uskollinen meitä kohtaan kaikissa vaiheissa, — tuskinpa on toista Skotlantilaista aatelismiestä, josta voisimme samaa sanoa.
BOTHWELL. Teidän armonne kiitos ei ole minulle niin kallis kuin teidän luottamuksenne.
KUNINGATAR. Minä luotan teihin, — huolimatta panettelemisista: minä luotan teihin!
BOTHWELL. Koettakaa minua, koettakaa minua!
KUNINGATAR. Minulla ei ole mitään toista! — Oi, Bothwell, sanokaa minulle, kuinka voin päästä noista onnettomista uskonnonriidoista?