KUNINGATAR. Tuota olette niin usein sanoneet, että se väsyttää minua.
DARNLEY. Että pilkkaatte lempeä, jota itse olette kasvattaneet, ei minua kummastuta liioin; sillä tiedän että voitte kerran saattaa sen mestaus-lavallekin.
KUNINGATAR (on ääneti).
DARNLEY. Chatelard parka, hän sai sen hengellänsä maksaa; mutta ennustettu onkin, että jokainen, ken teitä lempii, saa sen hengellänsä maksaa.
KUNINGATAR (on ääneti).
DARNLEY. Oi Maria! — Ei, käärme naisen haamussa, paholaisen houkutteleva sävel virran kuohuvassa pyörteessä, joka vedät ihmisiä surmansuuhun ja sitten ilkeästi hymyilet, — minä olen keksivä sen pyydyksen, joka sinut kiinni saa, sen kauhistuksen, joka sinut voittaa; olen näkevä sen päivän, jona saan sinut itkemään, Skotlannin ihana sfinksi, — itkemään verta!
KUNINGATAR. Se ei tule olemaan ensimäinen kerta!
(Hän purskahtaa itkuun).
DARNLEY. Oi, suo anteeksi, Maria, en ole paha; siitä päivästä alkain, kun sinut näin, ovat semmoiset aatokset nousseet sielussani; mutta sinulla onkin voima ottaa ne pois jälleen. Oi, ole lempeä!
KUNINGATAR. Nyt menen Rizzion luo!