DARNLEY. Mutta on jo myöhäistä, hänen pitää mennä Margaretan häihin; hänelle ei jää mitään aikaa minua varten.
TAYLOR. Oi, herrani, jospa te ajattelisitte häntä vähemmin.
DARNLEY (seisahtuu). Älä väsy, William! Olen heikko, kurja sielu, minä luistan taas alas Knox'in korkeudesta. — Pelkään Knox'ia. Hän minua hallitsee, hän minua viehättää, vaan hän ei ymmärrä minua. (Kävelee vähän, seisahtuu.) William, maailma ylenkatsoo heikkoja; sillä se ihailee voimaa, olkoonpa vaikka pahuudenkin voima. He ihailevat paholaista.
(Kävelee).
TAYLOR. Herrani, älkää puhuko niin! Paitsi sitä ei maailman tuomio ole
Knox'in.
DARNLEY. Niin kauan kuin järki ja tunne ovat yksimieliset, on ihminen terve (seisahtuu), mutta pahuus on järjen sota tunnetta vastaan; heikkous on tunteen sota järkeä vastaan. Mutta maailma on aina järjen puolella — aina.
(Kävelee).
TAYLOR. Ei aina.
DARNLEY (seisahtuu). Oi, jos ymmärtäisivät heikkoa! Hän on heikko sentähden että hän salaa sydämmessänsä jotain, jota kohtaan hän on uskollinen, toivoa, muistoa, lempeä. Hän tietää että hän sen kautta surmansa saa, hän tuhansia kertoja koettaa päästä irti; mutta hänen tunteensa ovat liian syvät, hän vajoo ja on kiinni.
(Kävelee).