(Istuu ja laulaa).
Kaikk' ilot, mitkä täällä saat,
Ne murhein maksetaan.
Jos monta saatkin, tiedä se,
Ne velaks' ovat vaan.
Koht' tulee suruhetkikin
Ja sydän huokailee;
Se maksaa hymyt korkoineen
Ja toivo murenee.
Mary Anne, Mary Anne,
Mary Anne, Mary Anne,
Jos sinä et ois hymyillyt,
En itkis minä nyt.
Se onneton, jok' antaa ei
Voi puoleks' sieluaan!
Hän vielä kerran murheenkin
Saa ottaa kokonaan.
Se onneton, jok' iloitsi
Ja ei voi unhottaa,
Se onneton, mi järkeään
Ei hukatuksi saa!
Mary Anne, Mary Anne,
Mary Anne, Mary Anne,
Min istutin, se viihtyi ei;
Kun menit, halla vei.
(Juuri kun laulu on päättynyt kuuluu melua alhaalta,
niinkuin jotain raskasta vierrettäisiin sisään).
DARNLEY. Taylor, mitä tämä on?
(He kuuntelevat; melua kuuluu taas).
TAYLOR. Minä menen katsomaan (juoksee ovelle; se on suljettu). Ovi on suljettu!
DARNLEY (nousee istumaan). Onko se suljettu?
(He kuuntelevat; taas kuuluu melua).
TAYLOR (työntää ovea, vaan ei pääse).