KUNINGATAR (Darnley'lle). Nyt voitte pitää minua kiinni ja viedä minut pakoon mukaanne; mutta sen kautta ei kukaan voita muuta, kuin koko Skotlannin vihaa ja koko maailman kirousta! Ja sinä Henrik: sinä et saa enemmän rakkautta kuin rautakanki ikkunani ulkopuolella!
DARNLEY (kauhistuneena). Kuka on päästänyt Bothwell'in pakoon?
KUNINGATAR. Niin, nyt katumus tulee, Henrik! Mutta jos sallit vartijain lähteä pois, jos tahdot salaa, nopeasti viedä minut Bothwell'in leiriin, niin luulen minä että me vielä tänä yönä paetessa voimme nähdä anteeksi antamisen aamuruskoa!
DARNLEY. Oi, Maria!
KUNINGATAR. Niin totta kuin taivas sinun ylläsi nyt on täynnä koston kirkkaita salamoita, saat kuulla jyrinän jonakin yönä, jolloin sinä syöstään alas omantunnon vaivojen helvettiin, — taikka sinä nostat minut syliisi ja ratsastat hiljaa täältä pois, — tuonne Dunbar'in vankkaan linnaan. — — Valitse nyt nopeasti, Henrik!
DARNLEY. Oi, Maria!… Niille miehille, jotka ovat liittolaiseni, olen vannonut ett'en heitä uhraa!
KUNINGATAR. Etkö saisi petturia pettää? — Mutta minua, jota rakastat, minua voisit pettää! — Kuule minua nyt: Teidän asianne on hukassa; tahdotko ennemmin tulla tuomituksi majesteetti-rikoksesta heidän kanssansa, no hyvä, se on minulle suorin tie leskeyteen!
DARNLEY. Oi, Maria, sinun tähtesi jätin minä isänmaani, sinun tähtesi uskontoni, sinun tähtesi olen tullut murhaajaksi; pitääkö tämän mielettömän rakkauden nyt tehdä minut petturiksi myöskin? Ei, en tahdo sitä!
KUNINGATAR. Minä tunnen että täällä on useampia, jotka sieluansa vahingoittavat tänä yönä, — mutta nouskaamme siitä! — Henrik, pakene minun kanssani, ja mitä sinä voit sen kautta voittaa, sen tietää ainoastaan tuleva kevät vanhojen puiden suojassa Dunbar'in linnassa! (Darnley virkistyy). — — — Mutta luvata en voi mitään, — en mitään; — — en tahdo sinua pettää —: tässä asuu tuska, joka ensin on sinun poistettava!
DARNLEY. Murray, — onko asiamme hukassa?