Kun Marit vihdoin tuli, oli hänen mielensä ihan muissa asioissa kuin eilen. Sen tunsi rouva Dawes heti. Myöskään ei tanssijaisten kuningatar kertonut juhlasta mitään. Hän rajoittui vaan kysymään, olivatko he heränneet? Sitten hän söi. Siitä päästyään ja tultuaan taas toisten luo, mainitsi hänen isänsä, että Jörgen oli käynyt tiedustamassa, miten hänen laitansa oli. Marit hymyili. Rouva Dawes: "Etkö pidä Jörgenistä?" — "Kyllä." — "Miksi siis hymyilit?" — "Hän söi niin paljon." — Nyt isä puuttui puheeseen nauraen: "Niin hänen isänsäkin, amtmani, tekee! Ja aina hän valikoi sen, mikä on makeinta." — "Ihan niin." —
Rouva Dawes istui odottaen, mitä nyt oli tulossa; sillä jotakin tuli; Marit meni ulos; hetken kuluttua hän näyttäytyi hattu päässä ja päivänvarjo kädessä. "Aiotko mennä ulos?" kysyi rouva Dawes. Marit seisoi vetäen hansikkaita käsiinsä. "Minä menen tilaamaan käyntikortteja." — "Eikö sinulla ole käyntikortteja?" — "On, mutta entiset eivät minulle enää sovi." — "Miksi ei?" sanoi rouva Dawes hyvin ihmeissään; "sinusta ne ennen olivat niin kauniita. Silloin Italiassa." — "Kyllä niin, — mutta juuri nimi ei enää minulle sovi, luulemma." — "Nimesikö?" Molemmat nostivat silmänsä. Marit: "Minusta tuntuu ihan, ettei se enää ole minun."
— "Vai ei Marit sinulle sovi?" sanoi rouva Dawes. Isä lisäsi hiljaa: "Se oli äitisi nimi." Marit ei heti vastannut; hän tunsi isän säikähtäneen katseen. — "No minkä nimen tahdot, lapsonen?" sanoi taas rouva Dawes. "Mary." — "Mary?" — "Niin. Se sopii paremmin, — luullakseni." Toisten äänetön ihmettely näytti häntä rasittavan. Hän sanoi: "Aiommehan käydä myös Amerikassa. Siellä sanotaan Mary." — "Mutta sinut on kastettu Maritiksi", yritti vihdoin hänen isänsä. — "Mitä se tekee?" — Rouva Dawes: "Se on sinun papinkirjassasi, lapsi; se on sinun nimesi." — "Kyllä niin, asiakirjoissa se kai lienee, vaan ei minussa." Molemmat toiset tuijottivat.
"Tämä tuntuu isästäsi raskaalta, lapsi." — "Isähän voi vastakin kernaasti sanoa minua Maritiksi." — Rouva Dawes katsoi häneen murheellisena eikä puhunut enää. Marit oli saanut hansikkaat käsiinsä. "Amerikassa minua sanotaan Maryksi. Sen tiedän. Tässä minulla on mallikortti. Eikö se näytä hyvältä?" Hän otti käyntivihosta esille oikein pienen kortin. Rouva Dawes katsahti siihen ja ojensi sen Anders Krogille. Hienoilla kirjaimilla hienolla paperilla oli: "Mary Krog".
Isä katseli sitä kauan aikaa. Laski sen sitte kädestään pöydälle, tarttui sanomalehteensä ja oli lukevinaan.
"Minun on paha mieli, isä, että sinä otat sen siltä kannalta." — Anders Krog toisti hiljaa nostamatta silmiään lehdestä: "Marit on äitisi nimi." — "Minäkin pidän äidin nimestä. — Mutta se ei sovi minulle."
Sen sanottuaan hän lähti ulos, hiljaa. Rouva Dawes, joka istui akkunan ääressä, silmäili alas kadulle hänen jälkeensä. Anders Krog pani pois lehden; hän ei voinut lukea. Rouva Dawes tahtoi koettaa häntä lohduttaa. "Siinä on jotakin", sanoi hän; "Marit ei enää hänelle sovi."
— "Hänen äitinsä nimi", toisti Anders Krog. Kyyneliä vierähteli.
KOLMEA VUOTTA MYÖHEMMIN
Kolmea vuotta myöhemmin Pariisissa, kauniina kevätpäivänä sateen jälkeen, ajoi Mary sukulaisensa Alice Clercin kanssa pitkin _avenue bois de Boulogne'_a metsän edessä olevaa kullattua porttia kohti. Nämä kaksi olivat tutustuneet Amerikassa, he olivat taas tavanneet toisensa täällä Pariisissa viime vuonna. Alice Clerc asui nyt isänsä kanssa Pariisissa. Ukko Clerc oli ennen ollut New-Yorkin suurin taidekauppias, nainut norjalaisen neidon, Krogien sukua. Vaimonsa kuoltua hän myi tavattoman ison liikkeensä. Tytär oli kasvatettu taiteen avulla, saaden siinä perusteellista opetusta. Hän oli nähnyt koko maailman museot ja mukanaan laahannut isänsä ihan Jaapaniin asti. Heidän hotellinsa champs Elysées'ssä oli täynnä taide-esineitä. Siellä hänellä oli kuvaamonsakin, hän harjoitti kuvanveistoa. Alice, joka ei enää ollut nuori, oli tukeva, lihonnut, hyvänluontoinen ja pirteä.