Muuta ei tapahtunut. Itsestään seurasi, että seuraavana päivänä Marit ei saapunutkaan lukutunnille, vaan ajoi isän kanssa kaupungille järjestämään tuota pukuasiaa. Lisäksi, että he sieltä lähtivät museoihin. He pitivät tapanaan kulkea ulkona joka päivä, kunnes sieltä matkustettiin. Lukutunneista ei enää tullut mitään. Ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, kävivät he illoilla kaikin kolmisin konsertissa tai oopperassa tai teaatterissa. He tahtoivat käyttää sitä aikaa, mikä enää oli jäljellä.
Kesäkuun alkupäivinä he olivat Kööpenhaminassa. Siellä heitä odotti kirje Klaus sedältä. Jörgen Thiis, hänen ottopoikansa, oli päässyt luutnantiksi; Klaus tahtoi pitää kevätjuhlan maalla huvilassaan, vaan odotti, kunnes he joutuisivat kotiin. Milloin he saapuisivat?
Tästä oli Marit hyvin mielissään. Pulskan, pitkän Jörgenin hän tunsi.
Se oli piirin amtmanin poika, jonka äiti oli Klaus Krogin sisar.
Oli siis suunniteltava tanssijaispuku; neuvottelut olivat hyvin lyhyet, kun ei kukaan puhunut ennakolta sanaakaan. Sen, mikä asiassa oli jännittävää, eikö tämän hameen pitäisi olla pitkä, piti kukin povessaan. Kun tuli se suuri hetki, että otettiin mittaa, kysyi nainen, joka sen suoritti: "Neiti kai tahtoo pitkän hameen?" Marit katsoi rouva Dawesiin päin, joka punastui. Mikä oli pahempaa: nainen itsekin punastui. Hän joudutti mitan ottoa sen lyhyen hameen mukaan, joka oli Maritilla yllä.
Kesäkuun kahdentenakymmenentenä päivänä oli sitten tanssijaiset. Helteinen päivä ilman aurinkoa. Vieraat seisoivat puutarhassa suuren huvilan edessä, kun tuli se vene, joka toi Maritin ja hänen isänsä; nämä olivat viimeiset. Marit yksin nousi maihin. Vanha Klaus, pitkä, kapea, tavattoman leveissä housuissa, tulla köpitti alas rantaan häntä vastaan. Hatutta päin ja kiiltävä kalju päälaella ja kasvot kosteina hän pysäytti Maritin kädenliikkeellä, katsoen sillä välin Anders Krogin puoleen alas veneeseen: "Etkö tule sinäkin mukaan?" — "En, kiitos vaan!" Vene loittani. Nyt vasta hän katseli Maritia, jota rouva Dawes pitkissä kirjeissään oli kuvannut suurimmaksi kaunottareksi, mitä oli nähnyt. Hän tuijotti, hän kumarsi ja astui lähemmä, tuoksuen tupakalta, iso epäpuhdas suu avoinna hymyillen. Tarjosi sitten käsivartensa. Mutta Marit, jolla oli yllään jalkoihin asti ulottuva hihaton kaapu, ei ollut sitä huomaavinaan. Ukko hätkähti, mutta seurasi ylöspäin toisia kohti. Ja sitten hän sanoi: "Täältä minä tulen tanssijaisten kuningattaren kanssa". Se loukkasi Maritia, se loukkasi kaikkia, niin että alku ei ollut onnellinen. Jörgen, joka oli siinä lähinnä, riensi esille tarjoutuakseen ottamaan vastaan hänen kaapunsa ja hattunsa; mutta Marit tervehti kevyesti ja astui ohitse. Siinä oli tyyliä. Läsnäolijain kesken alkoi heti kuiskuttelu. Maritin tapa mennä ohitse, hänen kasvonsa, ryhtinsä, käyntinsä, huikaiseva iho, loistavat silmät, kaarevuus niiden yläpuolella, nenän hieno muoto… kaikki tyyni oli yhtä ja kaikki täydellistä. Jörgen Thiis oli poissa. Hän oli itse pitkä, solakka mies Krogien mallia; mutta silmät olivat aivan toisenlaiset. Nyt ne olivat naulittuina oveen, josta Marit oli kadonnut. Hän odotti portailla.
Ja kun Marit taas tuli ulos Jörgenin luo mennäkseen hänen käsivarteensa nojaten toisten seuraan — lyhyessä hameessa heleää merensinistä silkkiharsoa, läpinäkyvät silkkisukat samaa väriä, kengät hopealta läikkyvää silkkiä muinaisaikaisine solkineen, niin hän oli kuin näky. Ihailu oli yksimielinen. Mistään muusta ei puhuttu ihan siihen asti, kun siirryttiin pöytien ääreen. Eikä kuiskailu hänestä sielläkään lakannut; siitä tuli kaupungin puheenaine. Ettäkö niin puhdaspiirteiset kasvot niin loistavine silmineen valkoisen valkoisessa hipiässä samalla olivat punaisen tukan sädekehässä? Kaikki sopi korkeaan vartaloon lievästi kaltevine hartioineen ja rintakehään, joka vielä ei ollut täysin kehittynyt, mutta niin vapaa ja itsenäinen, kuin voisi siltä avata napit. Ne käsivarret, ne ranteet, lanteen muodostus, jalat… se oli ihan lystikästä, sillä parvi nuoria herroja väitti mitä kiivaimmin, että nilkat olivat paras osa, niiden vertaa ei ollut pohjoismaissa. Niin kapeat, sellainen nouseva pyöristys ylöspäin —? Ei ikinä!
Jörgen Thiis unhotti puhumisen, vieläpä hyväksi aikaa syömisenkin, mikä muuten hänestä oli hauskinta. Hän seurasi Maritia kuin unessa kävijä. Maritia ei saatu nähdä muutoin kuin takana tai vieressä aina Jörgen.
Tanssijaisten vuoksi olivat hänen isänsä ja rouva Dawes saapuneet kaupungissa olevaan kotiin. Aamun koitteessa he heräsivät meluavaan puheeseen ja nauruun ulkoa, mies- ja naisäänisiin hurraahuutoihin. Juhlavieraat saattoivat Maritia kotiin.
Seuraavana päivänä kävi vanhusten luona sukulaisia ja ystäviä. Ne aikuisemmat, jotka olivat olleet iltamassa mukana, pitivät Maritia kauneimpana, mitä miesmuistiin olivat nähneet. Vanha Klaus oli kello yhdeksän aikaan illalla soutanut ja tallustanut kaupunkiin, noutaakseen pari ystävää vaan katsomaan.
Iltapuolella ilmestyi Jörgen virkapuvussa ja uusissa hansikkaissa. Hän otti "vapauden" kysyä, miten neiti jaksoi. Neiti ei vielä ollut liikkunut huoneestaan.