TALO JA SUKU
Etelä-Norjassa on rannikon ääriviiva alinomaa taittunut. Siihen ovat tunturit ja joet syynä. Edelliset päättyvät ylätasangoiksi ja niemekkeiksi, edessä usein saaria; jälkimäiset ovat kaivaneet laaksoja ja päättyvät lahtiin.
Talo oli erään sellaisen, "kroken" nimisen lahden varrella. Alkuaan oli talon nimenä Krokskogen, josta tanskalaisten virkamiesten asiakirjoihin tuli "Krogskoven"; nyt se on nimeltään Krogskogen. Omistajain nimenä oli ennen vanhaan Kroken, Anders tai Hans Kroken; ne olivat päänimiä. Myöhemmin he ottivat nimekseen Krog, vieläpä insinöörikenraali oli v. Krogh. Nyt heidän nimenään on muitta mutkitta Krog.
Kaikki, jotka kulkivat siitä ohitse höyrypursilla läheiseen kaupunkiin tai sieltä tännepäin, poiketen laituriin, kappelin juurelle, puhuivat siitä, kuinka rauhaisassa ja hiljaisessa kätköpaikassa Krogskogen oli.
Näköpiirin reunalla tunturit kohosivat komeina, vaan täällä perillä ne olivat litistyneet. Talon kummallakin puolen oli ulkoneva ylätasanko, metsäinen, pitkulainen. Niin likellä oikeanpuolista ylänköä olivat rakennukset, että laivoilla kulkijoista näytti kuin katoilta voitaisiin hypätä sen reunalle. Länsituuli ei tänne päässyt; sille saatiin kuten "tulta lainatessa" sanoa: ohi talosta! Melkein samaa voitiin sanoa sekä pohjan että idän ilmoille. Vain etelästä käsin kävi myrsky tervehtimässä, mutta perin säyseästi. Saaret, yksi iso ja kaksi pientä, sitä pidättelivät ja siivosivat, ennenkuin se pääsi edemmä. Rakennusten edessä korkeat puut vaan hieman taivuttelivat ylimpiä latvojaan tahdikkaasti; ne eivät menettäneet arvokkaisuuttaan.
Tässä hiljaisessa lahdessa oli seudun paras uimaranta. Varsinkin nuoriso pyrki tänne kaupungista kesällä lauantai-iltaisin tai pyhinä leikkiäkseen vedessä hietapohjalla tai uidakseen isoon saareen asti ja sieltä takaisin. Krogskogenista päin katsoen tämä tapahtui vasemmalla puolen, siellä missä joen suu ja laituri oli, ja missä, ihan sen yläpuolella ja lähempänä ylänköä, myöskin oli kappeli, ympärillään Krogien haudat. Sieltä oli aika matka rakennuksiin, jotka olivat oikealla puolen, ylempänä. Harvoin tänne kuului uimassa ja leikkimässä kävijäin telmettä. Mutta Anders Krog tuli itse mielellään heitä katsomaan, kun olivat tehneet tulta rantamalle tai niemelle metsään. Hän saapui kai pitämään tulta hieman silmällä. Mutta sitä ei kukaan kuullut tai huomannut. Häntä mainittiin "kaupungin kohteliaimmaksi mieheksi" tai "kaupungin ensimäiseksi gentlemaniksi". Hänen suuret, omituisen loistavat silmänsä levittivät kaikkien kasvoihin lempeätä tervetuloa; ne harvat sanat, mitä hän puhui, sisälsivät vaan hyviä toivomuksia. Itse kulki hän edelleen ylängölle, suorittaen tavallisen, hitaan kävelyretkensä. Hänen korkea, hiukkasen eteenpäin taipunut vartalonsa näkyi ylhäällä metsässä, ja niin kauan oltiin hiljaa. Mutta riittipä heillä täällä hauskuutta! Enimmäkseen ne olivat työväkeä ja ammattilaisia kaupungista, urheilukuntia, lauluseuroja, pieniä poikia. He kokoontuivat laiturin ja kappelin lähelle; siellä he riisuutuivat.
Uusi rannikkotie meni siitä poikitse, ihan likeltä. Mutta kesäisin ei sitä monikaan käyttänyt. Silloin kuljettiin pienissä höyrylaivoissa tai veneissä. Kun uijat panivat ylängölle vahdin, saatiin olla varmat siitä, ettei heitä pääsisi kukaan yllättämään.
Itse talossa oli hiljaista, aina hiljaista. Päärakennuksen paras kylki ei edes ollut lahdelle, vaan vainioille päin. Siinä oli kaksi korkeata kerrosta, kattojen kulmat typistettyjä. Pitkä ja ja leveä rakennus.
Perusmuuri oli etupuolella hyvin korkea; mukavat portaat veivät huoneisiin. Koko rakennus oli valkeaksi maalattu, mutta perusmuuri ja akkunat olivat mustat. Ulkohuoneet oli sijoitettu lähemmä ylänköä; laivoista ei niitä voitu nähdä. Molemmin puolin päärakennusta kaksi isoa puutarhaa. Meren puoleisessa oli hedelmäpuita, rakennuksesta käsin vasemmanpuoleinen oli vaan kukka- ja kyökkitarha.
Ylätasankojen välissä oli laakea kenttä, pitkulainen ja kapea. Se oli erinomaisen hyvin viljelty. Isojen hollantilaisten lehmien oli täällä hyvä olla.