Vaan ajatellessaankin Frans Röytä hän värisi. Vasten hänen tahtoaankin näkyi Frans Röyn luona Alice lihallisesti himoiten, silmät riettaina… millainen oli heidän keskinäinen suhteensa? Pimeni, vihlaisi, kiehui. Sitten hän seisoi itkien.
Hän kuuli jonkin mahtavan kumeasti kohisevan. Hän kääntyi sinne päin. Heitä vastaan tuli oceansteamer, niin aavistamatta ja niin valtava, että hän pidätti henkeään. Se syöksähti merestä esiin ilman varoitusta. Se kiiti kauheaa vauhtia heitä vastaan, paisui paisumistaan, pienten ja suurten valojen tulivuoreksi. Hyrskyvässä pauhussa se tuli ja meni. Vain silmänräpäys — ja se oli kaukainen näky.
Kuinka tämä valtasi hänet!
Tuo sivuuttava, kiitävä elämä maailmanosasta toiseen, ajatukset ja työ ikuisessa ja hedelmällisessä vaihdossa.
Sillä välin kun hän loikoi täällä ja ajelehti pienessä keikkujassa. Maailman kolossin aallot saivat sen vaappumaan, niin että täytyi pitää kiinni, jottei mereen suistuisi.
Hän oli jälleen suuressa tyhjyydessä. Petettynä. Sillä petostahan se oli, kun kaikki, mitä hän kolmessa maailmanosassa oli nähnyt ja kuullut kansojen elämässä ja juhlissa, kirkollisissa ja kansallisissa, tai taideteoksia, musiikkia, ikäänkuin jäi sinne, missä oli nähty ja kuultu, ja hän oli kaamean liikkumattomassa erämaassa.
KOTONA
Kävi hämmästyttävän toisin.
Jo maihin astuessaan hän näki mitä vilpittömintä iloa, kun jälleen tavattiin sekä nuoria että vanhoja. Kaikkien kasvot kirkastuivat. Samoin matkalla ylöspäin toria kohti; kaikki ilostuivat, kaikki tervehtivät. Sill'aikaa kun hän oli ollut heitä ajattelematta, olivat he ajatelleet häntä. Torin varrella olevasta talostaan heidän oli määrä myöhemmin päivällä lähteä Krogskogeniin rannikkolaivalla. Sillä välin kävi heillä sukulaisia. Näiden teki mieli kertoa, kuinka iloisia he olivat vihdoinkin saadessaan heidät taas nähdä. He tahtoivat kertoa myös siitä menestyksestä, jonka Maryn espanjalainen muotokuva oli saavuttanut. Ensin täällä, sitten pääkaupungissa ja nyt kiertomatkalla pitkin maata yhdessä muiden kuvien keralla. Siitä kirjoitettiin — niin, kai hän oli lukenut, mitä siitä kirjoitettiin? — Ei, hän ei ollut vähääkään lukenut lehtiä — paitsi jonkun kerran niitä, mitä ilmestyi heidän olopaikoissaan. "Etkö sinä luekaan täkäläisiä lehtiä?" — "Kyllä, kun isä niitä näyttää minulle." Eikö siis hänen isänsä, eikä rouva Dawes ollut hänelle mitään maininnut? — "Ei." — Niin, nyt hänet tunnettiin koko Norjassa. Olihan tämä hänen kolmas muotokuvansa; vai joko oli neljäs? Ja se oli kaunein. Se oli otettu meidän kuvalehtiimme. Eräässä englantilaisessa taidelehdessä, "Studio'ssa", se oli myös. Eikö hän sitä tiennyt? — "En." — Täkäläinen nuoriso oli hänestä kovin uhoissaan. Sen vuoksi he olivat lykänneet kevätjuhlansa siksi, kunnes hän tulisi kotiin. "Silloin sinua oikein juhlitaan." — "Minuako?" — "Mennään Marielystiin. Höyrylaiva täältä ja höyrylaiva naapuristosta; siellä yhdytään. Jörgen Thiis on koko puuhan suunnitellut Pariisista asti." — "Jörgen Thiis?" — "Niin, eikö hän ole kertonut." — "Ei."
Heti kun toiset lähtivät pois, meni hän tapaamaan isäänsä; tämä oli par'aikaa purkamassa muutamia niistä taide-esineistä, mitä oli ostanut ja joiden oli määrä jäädä hänen huoneeseensa. "Oletko sinä, isä, lähettänyt minun muotokuviani näyttelyihin?" — Krog hymyili ja vastasi viattomasti: "Kyllä minä tosiaan olen, rakas lapsi. Ja siitä on monella ollut iloa. Muuten minulta on sitä pyydetty. Joka kerta minulta on pyydetty." Hän sanoi sen niin herttaisesti. Että isä oli häneltä salannut ja kieltänyt rouva Dawesia mitään puhumasta, varmaankin myös Jörgen Thiisiä, se oli hänestä niin somaa. Nyt hän teki, mikä hänellä muuten oli hyvin harvinaista, hän suuteli isäänsä.