Kirjeen oli lähettänyt Amerikasta muuan Marylle outo mies, joka ilmoitti, että Hans veli oli menettänyt heidän ja omankin omaisuutensa. Itse hän oli heikkomielinen, ollut sellaisena kai jo kauan.
Kuten Mary tiesi, ei Krogien suvussa miespuolella ollut tavatonta, että vanhat kävivät höperöiksi. Mutta hän kauhistui isänsä vuoksi, joka ei ollut pitänyt silmällä! Sekin oli arveluttava merkki.
Hänen isänsä oli arvatenkin juuri menossa näyttämään tätä kirjettä rouva Dawesille, kun hänet tapasi halvaus. Ovi näet oli avoinna ja hän makasi siinä likellä.
Mary luki kirjeen kahdesti ja kääntyi rouva Dawesiin päin, joka istui itkien. "Niinpä niin, Eva täti, — se on kestettävä." — "Kestettävä? Mitä sinä tarkoitat? Rahojako? Viis rahoista! Vaan isäsi! Tuo ihana mies, paras ystäväni!" Hän katsoi hellittämättä Krogin ummistuneisiin silmiin ja itki yhtä mittaa, purkaen hänelle mitä parhaita nimityksiä, mitä korkeinta ylistystä, mutta englanniksi. Vieraalla kielellä sanat putoilivat kuin kaukaisemmalta ajalta; Mary oli polvillaan isänsä edessä ja poimi ne talteen. Ne tulivat joka päivältä molempien vanhusten yhdyselämää, kukin kaipuineen, kukin kiitoksineen — kuvana siitä, mitä hän oli saanut lempeiltä sanoilta, hyviltä silmiltä, lahjoina ja suvaitsevaisuutena. Se tuli niin rikkaana, niin lämpimänä, hyvän omantunnon uljaalla voimalla; sillä rouva Dawes oli itse koettanut olla hänelle taas kaikkena, mikäli oli voimia riittänyt. Niin kultaisia sanoja kuin siinä siroteltiin Maryn pään ylitse hänen isänsä kunniaksi, — niin köyhäksi ne Maryn itse tekivät! Sillä hän oli isästään niin vähän välittänyt! Voi kuinka hän katui, voi kuinka epätoivoissaan hän oli!
Jörgen Thiis tuli näkyviin käytävässä juuri kun Mary nousi. Mary kumartui ottamaan kirjeen ja aikoi sen antaa Jörgenille, kun rouva Dawes, joka myös näki hänet, pyysi häntä auttamaan itseään huoneeseensa; hänen täytyi päästä sänkyyn, hänen myös. "Herra ties, milloin taas nousen! Jos hän on valmis, niin olen minäkin."
Jörgen riensi paikalle, sai koko massan nousemaan tuolilta ja hoippui hänen kanssaan hitaasti pois. Hän soitti sinne palvelustytön, joka sitten auttoi rouva Dawesin sänkyyn; itse tuli Jörgen takaisin Maryn luo. Tämä seisoi liikkumatonna, kädessä kirje, jonka nyt ojensi Jörgenille.
Hän luki sen tarkkaavasti ja kalpeni. Niin, hetkisen hän oli kuin sammunut; Mary astui pari askelta häntä kohti, vaan Jörgen ei huomannut. "Tämä se on ollut syynä halvaukseen", sanoi Mary.
"Tietysti", kuiskasi toinen häneen katsomatta. Pian hän sitten lähti.
Mary seisoi taas isänsä luona. Tämän suloiset, hienot kasvot kutsuivat Maryä, hän heittäytyi taas isänsä kaulalle ja nyyhkytti. Siitä, josta hän enimmin piti, hän oli vähimmin välittänyt. Ehkä vaan siksi, ettei isä koskaan muistuttanut itsestään?
Hän ei lähtenyt isänsä luota, ennenkuin lääkäri tuli, mukana sairaanhoitajatar. Silloin Mary meni rouva Dawesia katsomaan.