"Minulla on pitkä matka edessäni tänä iltana vielä", vastasi mies.
"Minne sitten menet?"
"Vaageen", vastasi mies astuskellen eteenpäin.
"Sepä mainiota", lausui Blessominen, "sillä sinnepä minunkin pitää."
"Silloin voit seisoa rekeni kannoilla", vastasi mies poiketen poikkikadulle, jossa hänellä oli hevonen. Hän istahti rekeen ja kääntyi katsomaan Blessommenia, kun tämä asettui seisomaan kannoille — "nyt täytyy pitää lujasti kiinni", hän lisäsi. Blessommen teki niin ja se olikin tarpeen; siliä matka ei tapahtunut aivan maanpinnalla.
"Luulenpa sinun ajavan vettä myöten", arveli Blessommen.
"Niin teen", vastasi mies laskien semmoista vauhtia, että vesi kuohui heidän ympärillänsä. Mutta ehdittyään vähäisen etemmäksi matka ei enää Blessommenin mielestä käynyt vettä myöten.
"Luulenpa nyt viiltävämme ilman Halki", arveli Blessommen.
"Niin teemme", vastasi mies.
Mutta heidän kuljettuaan vähän etemmäksi luuli Blessommen tuntevansa tuttuja seutuja — "luulenpa jo olevamme Vaagessa", hän sanoi.