"Tuleppas toinenkin kerta, niin saat lisää!" Mikäli he tiesivät, oli siinä pitäjässä ainoastaan yksi ainoa, jolla oli niin vahvat nyrkit, ja se oli Thore Nässet. Ja kaikkien noiden rikasten talollisten poikien mielestä oli kerrassaan päin mäntyyn, että tuommoinen torpparipässi sai muita mahtavammin puskeskella tuolla Husebyn paimenmajalla.
Samaa mieltä oli vanha Knutkin, saadessaan kuulla siitä, ja arveli, että jollei ollut ketään muuta torpanpojan kytkijää, niin tottapa sitten pitää hänen itsensä poikineen koettaa. Knut tosin jo oli alkanut vanheta, mutta vaikka jo lähenikin kuudettakymmennettä, hän siltä usein huvin vuoksi törmäsi yhteen kerran tahi pari vanhemman poikansa kanssa, milloin hilpeässä seurassa mieliala uhkasi muuttua muka liian vakavaksi.
Husebyn paimenmajalle kulki vain yksi ainoa tie ja sekin aivan pihan kautta. Seuraavana lauantai-iltana, kun Thore oli kevein askelin menossa majalle ja hiipi pihan lävitse, iski häneen mies rinnasta kiinni hänen juuri saavuttuaan riihen luokse.
"Mitä minulta tahdot?" kysyi Thore ja sysäsi hänet kumoon, että kellahti.
"Sen saat minulta tietää", vastasi toinen hänen takanaan, tarttuen häneen niskasta, ja se oli veli.
"Tässä tulee kolmas", sanoi Knut vanhus suoraan hyökäten hänen kimppuunsa.
Thoren voimat paisuivat vaarassa; hän oli notkea kuin pajun oksa ja iski niin, että kirveli; hän puikkelehti ja väisti iskut; kun häneen tähdättiin, niin häntä ei enää ollutkaan; milloin vastustajat vähimmin odottivat, he saivat osansa runsaalla mitalla. Selkäänsä hän kuitenkin lopuksi sai, jopa miehen lailla; mutta Knut vanhus sanoi sen jälkeen usein, että tanakamman miehen kanssa hän tuskin ennen oli ollut käsikahakassa. Tappelua kesti, kunnes verta vuoti, mutta silloin sanoi Husebyn ukko. "Seis!" ja lisäsi vielä: "Jos ensi lauantai-iltana pääset Husebyn karhun ja hänen pentujensa ohitse, niin olkoon tyttö sinun!"
Thore korjautui kotiin mitenkuten ja paneutui maata päästyään sisälle. Laajalle levisi tieto Husebyn tappelusta, ja yleisesti sanottiin: "Mitä hänen oli siellä tekemistä?" Yksi kuitenkin oli, joka ei sanonut niin, ja se oli Aslaug. Hän oli niin hartaasti odottanut Thorea sinä lauantai-iltana, ja saadessaan nyt kuulla, mille kannalle asiat isän kanssa olivat kääntyneet, hän istahti kivelle katkerasti itkemään sekä sanoi itsekseen:
"Ellen saa Thorea, niin ei minulla enää ole iloista päivää tässä maailmassa."
Thore oli vuoteen-omana koko sunnuntain, maanantainakin hän vielä tunsi itsensä kykenemättömäksi nousemaan. Tuli tiistai, ja päivä oli niin kaunis. Yöllä oli satanut, tunturin rinteet olivat märät ja vihannat, ikkuna oli auki, lehtien tuoksua virtasi siitä sisään, karjankellojen kilinää kuului ylhäältä tunturilta ja joku lauleli siellä ylhäällä; ellei äiti olisi istunut sisällä, niin hän olisi itkenyt kärsimättömyydestä.