Silloin keikahtaa poika selälleen, luo isään pitkän katseen — ja vaipuu.
Thord ei oikein tahtonut sitä uskoa, hän pysytteli venettä paikoillaan ja tuijotti siihen kohtaan, mihin poika oli vaipunut, ikäänkuin odottaen hänen nousevan pinnalle. Muutamia kuplia nousi, ja taas muutamia, nousi suuri kupla, joka särkyi — sitten lepäsi järvi peilinä.
Kolme päivää ja kolme yötä näkivät ihmiset isän veneellään kiertävän samaa kohtaa, syömättä tai nukkumatta; hän etsi poikaansa. Kolmannen päivän aamuna hän hänet löysi ja kantoi hänet harjanteiden poikki taloonsa.
Siitä päivästä oli kulunut noin vuosi. Eräänä syysiltana myöhään kuulee pappi sitten jonkun kopistelevan oven takana ja varovaisesti hakevan lukkoa. Pappi avasi oven ja huoneeseen astui pitkä, laiha, käyrävartinen, valkohapsinen mies. Pappi katseli häntä kauan ennenkuin tunsi hänet. Se oli Thord.
— Tuletko sinä näin myöhään? sanoi pappi ja jäi ääneti seisomaan hänen eteensä.
— Myöhäänhän minä tulen, sanoi Thord ja istuutui. Pappikin istuutui, ikäänkuin odottamaan; kauan he kumpikin vaikenivat, sitten sanoi Thord: — Minä tahtoisin antaa köyhille lahjan; siitä pitäisi tehtämän rahasto, joka kantaa poikani nimeä.
Hän nousi, laski pöydälle rahaa ja istuutui taasen. Pappi laski rahoja.
— Tässä on paljon rahaa, sanoi hän.
— Siinä on puolet talostani; minä möin sen tänään. Pappi istui kauan ääneti; vihdoin hän lempeästi kysyi:
— Mihin sinä nyt aiot ryhtyä, Thord?