* * * * *
Nuorelle miehelle
Öyvind Pladsenille maanviljelyskoululla!
Sinun kirjeesi olen oikein saanut koulumestarilta, ja minä tahdon vastata, koska sinä niin pyydät. Mutta minä pelkään sitä kun sinä olet niin oppinut, ja minulla on kirjekaavio, mutta ei se tahdo sopia. Minä koetan sitten kirjoittaa, ja sinun pitää katsoa tahtoa eikä taitoa, mutta sinä et saa näyttää tätä kirjettä, sillä sitten sinä et ole se, joksi minä sinua luulen. Ei sinun myöskään pidä sitä säilyttää, koska joku silloin helposti voi sen nähdä, vaan sinun pitää polttaa se ja se sinun täytyy luvata. Minun pitäisi kirjoittaa niin monesta asiasta, mutta en oikein uskalla. Nyt on tullut hyvä vuosi, perunat ovat hyvässä hinnassa ja meillä on niitä kylläksi. Mutta karhu on tänä kesänä pahasti pidellyt karjaa; Ole Nedregardenelta kaatoi se kaksi lehmää ja meidän torpparin lehmän raatoi se niin, että se täytyi tappaa. Minulla on kuteilla hyvin pitkä kangas, se on sellaista skottilaista mallia ja se on vaikeaa. Ja sitten minä kerron sinulle, että vielä olen kotona ja että ne kyllä tahtoisivat minua pois. Eikä minulla sitten ole sen enempää kirjoittamista, ja voi hyvin.
Marit Knudsdotter.
P.S. Polta tämä kirje.
* * * * *
Agronoomi Öyvind Thoresen Pladsenille.
Minä olen sen aina sanonut sinulle, Öyvind, että joka Jumalassa
vaeltaa, se perii hyvän osan. Mutta kuule nyt minun neuvoani äläkä
liiaksi rakasta äläkä myöskään vihaa maailmaa, vaan luota Jumalaan
äläkä anna sydämesi kiduttaa itseäsi; sillä silloin sinulla on toinen
jumala paitsi ainoaa Jumalaa. Sitten minä vielä kerron sinulle, että
isäsi ja äitisi voivat hyvin; mutta minun toinen lonkkaluuni on
kipeä; sillä sota tuntuu taas ja kaikki, mikä siellä tuli kärsittyä.
Minkä nuorena kylvää, sen vanhana korjaa, sekä hengellisesti että
ruumiillisesti, joka sitten kolottaa ja pakottaa ja kiusaa valittamaan
vaivojaan. Mutta vanhan ei pidä valittaa; sillä haavoista vuotaa
oppia, ja kärsivällisyyttä saarnaa särky, että ihminen vahvistuisi
viimeiselle matkalleen. Tänään olen minä ottanut kynän käteeni
monestakin syystä ja kaikista ensimmäiseksi Maritin tähden, josta on
tullut jumalaapelkääväinen tyttö, mutta jonka jalka on keveä kuin
peuralla ja mieli epävakainen. Sillä hän tahtoisi mielellään riippua
kiinni yhdessä, mutta ei saa luonnoltaan, mutta sen minä usein olen
havainnut, että
tuollaisia heikkoja sydänparkoja kohtelee Jumala
lempeästi ja pitkämielisesti eikä anna kiusata heitä yli voimain,
niin että he särkyvät; sillä hän on sangen hauras astia. Kirjeen
olen hänelle oikein antanut ja hän piiloitti sen kaikilta muilta,
kuin omalta sydämeltään. Ja jos Jumala tahtoo antaa tälle asialle
siunauksensa, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan; sillä hän on
nuorille mieshenkilöille mieluinen, niinkuin sen selvästi saattaa
nähdä, ja hänellä on yllin kyllin maallista hyvää ja taivaallisia
hänellä epävakaisuudessaan myöskin on. Sillä jumalisuus hänen
mielessään on kuin vesi matalassa lammessa; sitä on siellä kun sataa,
mutta se on poissa, kun aurinko paistaa.
Nyt eivät silmäni enää kärsi kirjoittamista; sillä niillä näkee kyllä kauas, mutta kun katsoo likeltä, niin ne rupeavat vuotamaan ja niitä rupeaa särkemään. Ja viimeiseksi minä sanon sinulle, Öyvind, että pidä Jumala mielessäsi kaikessa työssäsi ja toimessasi ja halajamisessasi; sillä kuten kirjoitettu on: sillä parempi on kouran täysi lepoa, kuin molemmat kahmalot täynnä vaivaa ja tuulen tavoittelemista (Salom. saarn. 4: 6).