Huolimatta vanhasta iästäni ja silmieni heikkoudesta ja särystä oikeassa lonkassani täytyy minun antaa perään, kun nuoriso vaatii; sillä se tarvitsee meitä, kun on työntänyt päänsä loukkoon. Se houkuttelee ja itkee, kunnes on päässyt irti, mutta sitten se paikalla lentää tiehensä eikä enää kuuntele meitä.
Asia koskee Maritia; hän on nyt pyytänyt niin kauniisti, että minä kirjoittaisin hänen seurakseen; sillä hän ei uskalla kirjoittaa yksin. Minä olen lukenut kirjeesi; tyttö luuli olevansa tekemisissä Jon Hatlenin tai jonkun muun narrin kanssa, eikä miehen, jonka koulumestari Baard on kasvattanut; mutta tie nousikin pystyyn. Olet sinä kuitenkin ollut liian ankara; sillä on sellaisia naisia, jotka nauravat etteivät itkisi eikä itkun ja naurun välillä ole mitään eroa. Mutta se on minulle mieleen, että sinä otat vakavat asiat vakavalta kannalta; sillä muuten et sinä voisi nauraa leikille.
Mitä taas tulee siihen, että teidän mielenne palaa toisiinne, saattaa sen huomata monesta seikasta. Tyttöä minä useasti olen epäillyt, sillä hänen mielensä on kuin tuulen kulku; mutta nyt minä kuitenkin tiedän, että hän on vastustanut Jon Hatlenia, josta hänen isoisäänsä on syttynyt suuri viha. Hän kävi iloiseksi, kun sinun tarjouksesi tuli ja kun hän laski leikkiä, ei se ollut pahassa tarkoituksessa, vaan ilossa. Hän on saanut kärsiä paljon ja sen on hän tehnyt siitä syystä, että hän tahtoi odottaa sitä, jonka perään hänen mielensä paloi. Mutta silloin et sinä tahdo ottaa häntä, vaan viskaat hänet menemään kuin pahankurisen lapsen.
Tämän minä tahdon sinulle kertoa. Ja sen neuvon minä lisään, että hänen kanssaan sinun pitää sopia, sillä taistelemista voit saada siltä. Minä olen kuin vanhus, joka on nähnyt kolme polvea; minä tunnen hulluudet ja niiden kulun.
Äidiltäsi ja isältäsi terveisiä, he odottavat sinua. Mutta siitä en aikaisemmin ole tahtonut kirjoittaa, ettet tuskastuisi. Isääsi et tunne; sillä hän on niinkuin puu, joka ei päästä huokausta ennenkuin se hakataan. Mutta jos tilaisuutta joskus tulee, niin sinä opit tuntemaan hänet ja sinä tulet ihmettelemään niinkuin runsasta saalista. Hän on ollut alakuloinen ja hiljainen maallisissa asioissa, mutta äitisi on keventänyt hänen mieltään maallisesta levottomuudesta ja nyt on päivän kirkkaus sille koittanut.
Nyt sumenevat silmäni eikä käsi enää kulje. Sentähden antaudun minä
Hänen huomaansa, jonka silmä aina valvoo ja jonka käsi ei koskaan väsy.
Baard Andersen Opdal.
* * * * *
Öyvind Pladsenille!
Sinä näyt olevan minulle suuttunut ja se koskee minuun kovasti, sillä en minä sitä sillä lailla tarkoittanut, vaan minä tarkoitin hyvää. Minä muistan, että monesti en ole ollut sinulle oikein hyvä ja sitä minä nyt kirjoitan sinulle, mutta et saa näyttää tätä kenellekään. Kerran minä sain sen mitä tahdoin ja silloin en ollut hyvä; mutta nyt ei kukaan enää välitä minusta ja minun on paha ollakseni. Jon Hatlen on tehnyt minusta pilalaulun ja sitä kaikki pojat laulavat enkä minä uskalla mennä mihinkään tanssiin. Molemmat vanhukset tietävät sen ja minä kuulen alituisesti pahoja sanoja. Mutta minä istun yksin ja kirjoitan ja sinä et saa sitä näyttää.