"Eihän tässä kymmenen peninkulman päästä löydy kiskaakaan paitsi tuo ainoa vanha riivattu joka vaan teeskentelee."
Mutta kohta nähtiin, että enemmistön luulossa oli perää. Bill oli tuskin herennyt mankumasta, ennenkuin portaitten sillalta kuului keveitä askeleita ja kastuneen hameen kahisemista; ovi nykäistiin auki ja nuori nainen ilmestyi kynnykselle; hänen pienet valkeat hampaansa kiilsivät, mustat silmät leimahtivat; ujoutta ja epäileväisyyttä ei ollut olemassakaan. Hän sulki oven ja painoi kävelystä hengästyneenä selkänsä sen nojaan.
"Hyvä ilta, matkamiesrukat! — — minä olen Miggles!" sanoi hän ja nyykähytti rohkeasti päätänsä meille.
Se oli siis Miggles! — Tuo mustasilmä soleva nuori tyttö, jonka karkeasta sinisestä villakankaasta tehty märkä hame ei voinut peräti kätkeä sitä kaunista notkeaa naisvartaloa, jota se ympäröi; jonka koko olennossa ilmautui pelkkää sopusuuntaa; jonka päästä kiiltävän merimiehenhatun alta riippui kastanjankarvaisia kierukoita ja jonka pienet soreat jalat ja nilkat olivat pistetyt jokapäiväisiin paulakenkiin; se oli Miggles — ja hän nauroi vielä päälliseksi meidän hämmästykselle mitä suorasukaisimmin, iloisimmin ja hilpeimmin.
"Katsokaahan, pojat!" virkkoi hän syvältä hengähtäen ja painaen pientä kättänsä kupeesen — "katsokaa, pojat! minä olin pari virstaa täältä, kuin sain tietää, että teidän oli täytynyt kääntää takaisin. — Arvelin, että kentiesi poikkeisitte tänne ja koko matkan juoksin sitte tänne, koska tiesin, että Jimparka oli yksinään kotona — ja — ja — olen vähän uupunut — ja —".
Miggles sieppasi vettä valuvan hatun päästään niin vallattomalla heilutuksella, että hän räiski vesipisaroita päällemme; hän koetti työntää kierukoitansa taaksepäin, mutta pudotti kaksi kassaneulaa, naurahti vielä kerran iloisesti ja istuutui huolimattomaan asentoon Billin rinnalle, uhmailevasti katsellen meitä.
Tuomari tointui ensimmäisenä ällistyksestä ja lausui aluksi kauniin sievistelmän.
"Olkaa niin hyvät! saakaa tänne tuo kassaneula!" sanoi Miggles vakaasti. Kuusi kättä ojennettiin hänen tahtoansa täyttämään. Miggles nousi istualta, meni suoraan salin vastaiseen päähän ja katseli tutkien sairaan kasvoja. Miehen juhlalliset silmät katsoivat jälleen naiseen ja saivat oudon loisteen. Käsitystä ja eloisuutta näytti silmänräpäykseksi ilmestyvän hänen lakastuneesen näköönsä. Miggles hymyili herttaisesti ja käänsi taas tummat silmänsä sekä valkeat hampaansa meihin päin.
"Kuka tuo vaivainen mies on?" kysyi tuomari epäillen.
"Jim," vastasi Miggles.