"Isännekö?"
"Ei ole!"
"Velikö — vai miehenne?"
Miggles loi pikaisen ja vähän ynseänkin silmäyksen molempiin rouvasihmisiin, jotka (sen olin jo ennen huomannut) eivät suinkaan yhtä täydelleen, kuin kaikki ihastelleet tuota olentoa, — ja vastasi totisena:
"Ei — kunhan vaan on Jim."
Tätä vastausta seurasi vähän tukalalta tuntuva vaitolo, mutta Miggles purskahti kohta vastustamattomaan lapselliseen nauruun.
"Kas niin, ihmisrukat!" virkahti hän äkisti. "Te olette nälkäiset, kuin susikat, sen minä tiedän. — Kuka auttaa minua illallista varustamaan?"
Apua ei suinkaan puuttunut. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua oli kerrallaan peräti antautunut Bill täydessä Calibanin toimessa kantaa halkoja tuolle uudelle Mirandalle; minulle uskottiin tärkeä ammatti: sianlihan leikkaaminen; postinkulettaja survoi kahvia pylväskatoksessa ja tuomari auttoi kaikkia neuvoilla sekä töillä. Kun Miggles tuomarin ja "katolla kulkeneen" irlantilaisen kanssa kantoi pöydälle mitä talossa vaan sattui olemaan, nousi ilo ja tyytyväisyys korkeimmilleen, vaikka sade loiskutti ikkunoita vasten, tuuli vinkui piipussa, molemmat rouvasihmiset keskenään kuiskuttivat uunin sopessa ja vanha harakka orreltaan heidän päänsä päältä toisinaan virkkoi käheän ja pilkallisen muistutuksen seurastamme. Me hoksasimme nyt, kun sali oli paremmin valaistu, että seinät olivat täynnänsä kuvia ja piirroksia, jotka olivat leikatut kuvalehdistä ja järjestetyt seiniin naisen huolella sekä hienolla aistilla. Huonekalut olivat kotona tehdyt, melkein kaikki syntyneet entisistä arkuista ja laatikoista, joita oli päällystetty kukikkaalla sitsillä sekä eläinten nahkoilla. Potevan Jimin nojaustuoli oli vanhasta jauhotynnyristä näppärästi tehty toisinto. Kaikkialla näkyi siivoa, somuutta ja taipuvaisuutta omituisiin koristuksiin.
Atria oli oikea keittotaidon voittojuhla. Mutta ei siinä vielä kyllä — se oli myöskin seuraelämänkin puolesta oivallinen, varsinkin sen erinomaisen tarkan tunnon kautta, jolla Miggles osasi johtaa pakinaamme; hän kyseli itse kaikellaista, mutta niin vaatimatonna ja suorasti, ettei hän ollenkaan näyttänyt tahallaan peittävän tai arastelevan jotakin. Me puhuimme itsestämme, tuumista, toiveistamme, matkasta, ilmasta — sanalla sanoen kaikista aineista, mutta isännästä ja emännästämme ei yhtään. Se on tosin myönnettävä, ettei Miggles koskaan puhunut vallan sievästi ja kieliopin sääntöjen mukaan ja että hänen puheesen usein luikahti muutamia mahtisanoja, joitten käytäntöä tavallisesti pidetään miespuolen yksinomaisena oikeutena: Mutta silloin kiilsivät aina hänen silmänsä ja hampaansa niin hurmaavasti, ettei kukaan voinut siitä pahastua ja sitte seurasi niin lapsellinen, suorasukainen ja uljas nauru että se ikäänkuin puhdisti koko siveellisen ilman selväksi.
Sillaikaa kuin vielä istuimme pöydän ympärillä, kuului äkisti omituinen töminä juuri kuin joku suuri eläin olisi syyhyttänyt kuvettaan seinän ulkopuolta vasten. Kohta kuului myöskin oven takaa raapimista ja läähättämistä.