Täytetyt olivat.
"Juodaan me sitte Miggleen onneksi: Jumala häntä siunatkoon!"
Hän on kentiesi siunannutkin. Kuka tiesi!
IV.
Melissa.
1.
"Smith'in Pocket" (Smithin tasku) on suuren, punaisen vuoren rinteellä siinä kohdassa, missä Sierra Nevada aallontapaisina kumpuina alkaa alentua tasangoksi; missä kalliot eivät enää ole niin paljaina ja autioina eikä virrat niin väkevät ja kellertävät. Joen valkeat rakennukset näyttävät vuoren rinteille kylvetyiltä, kiiltäviltä piikiviltä, kun niitä punoittavan ilman ja punaisen pölyn halki katselee päivän laskeissa punaiselta maantieltä. Punaiset postivaunut, jotka ovat täynnänsä punaisiin paitoihin puetuita päivettyneitä matkamiehiä, katoovat parikymmentä kertaa näkyvistä sillaikaa kuin vierivät polvikasta tietä myöten alas; ne ilmautuvat taas äkisti semmoiseen paikkaan, ettei sitä olisi voinut aavistaakaan ja näyttävät viimein peräti katoovan, kun katselija luulee, että ne ovat ainoasti muutaman kyynärän päässä kaupungista. Tuo tien alituinen kiemurteleminen on luultavasti syynä siihen, että vieraan tulo Smithin Pocket'iin tavallisesti tuntuu sangen hankalalta. Matkustaja, joka varsin vakaasti luottaa itseensä ja astuu vaunuista "diligence"-konttorin edustalle, voi helposti tallustaa kaupungista suoraan maalle, pettyvissään luullen, että kaupunki on vallan toisella kulmalla. Kerrotaanpa, että eräs vuorityömies kerran tapasi tuommoisen itseviisaan ventolaisen pari virstaa kaupungista; hän kantoi matkasumpsan, sateenvarjon, kirjoja sekä muita sivistyksen tuntomerkkejä, mutta etsi Smithin Pocketia saman tien varrelta, jota myöten hän vastikään oli tullut.
Älykäs katselija voisi kentiesi siinäkin tilaisuudessa pitää omituisen ja kummallisen maiseman silmäilemistä korvauksena ikävästä kohtalostaan. Vuoren kupeitten mahdottomat halkeemat, sinne tänne hajoitetut punaiset kivilohkareet ja kummuiksi mylleröitetty maa näyttivät ennemmin syntyneen luonnon-mullistusten alkuaikaan luoman sekasorron kuin ihmistyön kautta; vuoren huipun ja kaupungin keskivälillä ojensi vedenjuoksutin-torvi hoikkaa vartaloaan sekä epäsuhtaisia koipiaan syvänteen ylitse, ikäänkuin vedenpaisumuksen takaisen ja aikoja sitte unhoitetun kummituksen hirmuinen luuranko. Tien alatse poikkesi vähän väliä pienempiä kanavia, joitten pohjaa myöten valui rupaisia puroja vuoren juurelle päin, missä hiljaa yhtyivät isoon keltaiseen jokeen; tuolla täällä näkyi jonkun rappeutuneen hökkelin jäännöksiä kylmille hylätyn lieden kupeelta kohosi ainoastaan takan piippu suorana.
Smithin Pocketin uudispaikan alkuna oli se tapahdus, että eräs varsinainen Smith siitä kohdasta löysi "Pocket'in" — se on paikan, jossa oli runsaampia kultakerroksia, kuin muualta tavallisesti löytyy. Puolessa tunnissa nostettiin siitä taskusta viisi tuhatta dollarsia. Smith ynnä muut käyttivät kolme tuhatta dollarsia vietto-ojan laittamiseen ja vuoren särkemiseen. Sittemmin hoksattiin, että Smithin tasku, niinkuin taskut ainakin, oli tyhjäksi joutumaisillaan. Smith tunki suuren punaisen vuoren sisuksiin saakka, mutta nuot 5000 dollarsia olivat ensimmäinen ja viimeinen palkinto hänen tuskaisesta työstään. Vuori peitteli kultaiset salaisuutensa ja viettotorvi juoksutti vähitellen vaan tarkasti Smithin rikkauden tähteet kuivilleen. Smith teki sitte työtä kaivoksissa ja senperästä lompkassa (kivien hakkuussa); sitte rupesi hän laittamaan veden johtoja sekä kaivamaan kanavoita ja vihoviimein oli hän kapakan isäntänä. Ihmiset kertoivat kohta, että Smith joi vahvasti; ei aikaakaan, niin hän oli parantumaton juomaratti ja viimein kuiskattiin, niinkuin usein tapahtuu, että hän aina oli ollutkin sellainen eikä muuta mitään. Mutta uudispaikan vastainen onni ei varsin kovasti riippunut ensimmäisen perustajan kohtalosta kiini, uudet yhtiöt porasivat ja löysivät kultaa. Smithin Pocket tuli ajan kuluessa isoksi uudispaikaksi; siinä oli kaksi kauppapuotia, kaksi hotellia "diligence"-konttoria ja muutamia varakkaita perheitä. Toisinaan ällistyivät asujaimet ainoan pitkän ja epämuotoisen kadun varrella, nähdessään San Franciscon uusimpia muotia, joita vaatteina ja koristuksina tuotiin Smithin Pocketin ylpeimpäin sukujen yksinomaista käytäntöä varten. Nuot vaatteet saattoivat pahasti runneltua maisemaa näyttämään vielä paljaammalta ja ranseammalta ja masensivat loisteellaan vielä alemmaksi sitä yhteiskunnan lukuisaa puolta, jonka ainoana ylpeytenä oli puhdas paita sunnuntaina ja joka muita koristuksia ei voinut toivoakaan. Kaupungissa oli nytkin metodistain kirkko ja sen likellä pelastushuone; syrjässä mäen rinteellä oli hautuumaa ja olipa vähäinen kouluhuonekin.
Koulumestari — muuta nimeä hänen vähäinen laumansa ei tiennytkään antaa hänelle — istui eräänä iltana yksinänsä kouluhuoneessa, muutamia avatuita kirjoituskirjoja edessään; hän piirsi niihin huolellisesti noita ympyriäisiä ja korkeita kaavakirjaimia, jotka vanhan tavan mukaan ovat opettavinaan mitä oivallisinta kaunokirjoitusta ja siveyttä. Hän oli juuri kerinnyt kirjoittaa: "Rikkaus on pettäväinen" ja koristi paraikaa vastamainittua substantivoa viekkailla pyörityksillä sekä muilla koristeilla, jotka olivat tekstiin vallan sopivat, kun ovea hiljaa kolkutettiin. Tikat olivat sinä päivänä naputtaneet katolla; hän siis ei keskeyttänyt työtään tuon vähäisen kopinan takia. Mutta kun ovi avattiin raolleen ja kolkuttamista jatkettiin sisäpuolellakin, katsahti hän hämmästyneenä oveenpäin. Hän säpsähti, nähdessään nuoren tytön, joka oli puettu likaisiin repaleisin. Tytön suuret mustat silmät sekä paksu musta ja vanukkeinen tukka, joka riippui ruskeaksi päivettyneille kasvoille, hänen paljaat jalat ja käsivarret, joita punainen pöly oli tahrannut — olivat opettajalle kuitenkin tuttuja. Se oli Melissa Smith — Smithin äiditön tytär.