"Minkätähden? — Minkätähden Melissa oli luopunut sunnuntaikoulusta? — oh! — Niin! — Miksi sanoi Mac Snagley minua pahaksi? — Miksi vakuutti ettei Jumala minua rakastanut? Jos ei Jumala minua rakastanut, mitä se sitte toimittaisi, että menin sunnuntaikouluun? Enkä suinkaan huoli semmoisista, jotka eivät rakasta minua."
"Oliko Melissa sanonut sitä Mac Snagley'lle?"
"Sanoin suoraan."
Muori opettaja nauroi. Se oli sydämmellinen nauru, joka vähäisessä kouluhuoneessa herätti niin kummallista kaikua ja niin vähän soveltui kuusien surulliseen huminaan siellä ulkona, että hän kohta talttui huokaukseen. Sydämmen pohjasta tuli huokauskin; tuokion vaiti ja totisena oltuaan, kysäsi hän tytön isästä.
"Melissan isä? — Kenen isä? — Mikä isä? Melissa tahtoi juuri tietää, mitä se isä oli tehnyt hänen hyväkseen — Sanoppas se! — Miksi sanoivat ihmiset, kun Melissa meni sivutse: 'Kas tuossa on vanhan Smithkuhnuksen Melissa!' Ah, Herra Jumala! Jos hän saisi kuolla — jos Melissa itse kuolisi jos koko ihmiskunta kuolisi;" ja Melissan nyyhkytykset alkoivat kahta vertaa kovempina kuin ennen.
Kouluopettaja kumartui häntä likemmäksi ja sanoi hänelle mitä sievimmällä tavalla kaikki, mitä te ja minä olisimme sanoneet, lapsen suusta kuultuamme tuommoisia luonnottomia lauseita. Nuhdellessaan muisti hän kuitenkin paremmin kuin muut, että tytön vaatteet olivat repaleina ja jalat veressä ja että häntä yhä seurasi juoppo-isän haamu. Hän nosti tytön suoraksi, kääri hänet omaan nuttuunsa, saattoi häntä vähän matkaa tietä myöten ja käski häntä varhain seuraavana aamuna tulemaan takaisin sekä toivotti viimein hyvää yötä. Kuu loi kirkkaan valon kapealle polulle. Opettaja seisoi paikallaan ja katseli tuota pientä surkeaa olentoa, joka kipeillä jaloillaan tuskin voi astua teräville kiville. Hän malttoi siksikuin Melissa oli ehtinyt vähäisen kirkkomaan yli ja saapui mäen kukkulalle, mihin hän hetkeksi pysähtyi ja kääntelihe — se oli pikkuinen pilkku ihmissuvun vaivaa, joka näkyi tällä puolella kaukaisia kärsivällisiä tähtiä. Opettaja palasi sitte työhönsä. Mutta kirjoituskirjan rivit muuttuivat hänestä aina loppumattomiksi teiksi, joita myöten lapsihaamuja itkein ja nyyhkyttäen vaelsi pimeän yön selkään. Vähäinen kouluhuone tuntui hänestä entistään kolkommalta; hän lukitsi oven ja meni kotiinsa.
Seuraavana aamuna tuli Melissa kouluun. Hän oli pessyt silmiään ja hänen paksu musta tukkansa osoitti, että kamman kanssa oli kovaa väkikarttua vedetty, jolloin kumpainenkin puoli nähtävästi oli kärsinyt vaikeaa tappiota. Hänen silmänsä säihkyivät vielä toisinaan noin uhmalla kuin ennenkin, mutta hänen käytöksensä oli hiljaisempi ja siivompi.
Nyt alkoi pitkä jakso pieniä koetuksia ja altiiksipanoja, joista sekä opettaja että oppilas saivat osansa ja jotka enensivät heidän keskenäistä luottamusta ja yhtämielisyyttä. Vaikka Melissa aina, opettajan läsnä ollessa, näytti hiljaiselta ja tottelevaiselta, niin sattui toisinaan joutohetkinä, että hän joutui noin hillittömän hurjaksi kuin ennenkin, jos muka ärsytettiin tahi halveksittiin. Usea äkäinen vallaton poika, joka omilla aseillaan näki itsensä voitetuksi, riensi opettajan luo kantamaan ilkeän Melissan päälle, koska hänen naamaa oli kynsitty tahi vaatteita revitty.
Sanoma Melissan olosta koulussa vaikutti kaupunkilaisissa suurta eripuraisuutta. Toiset lupasivat ottaa lapsensa koulusta, koska muka olivat joutuneet niin kehnoon seuraan; toiset puolustivat innokkaasti opettajan parantamisintoa. Sillaikaa koetti hän niin masentumattomalla kestäväisyydellä, jotta hän itse sitä ihmetteli, vähittäin luovuttaa Melissaa hänen edellisen elämänsä synkeistä muistelmista — ja hän menetteli hiljaa ja taitavasti, että siltä näytti, kuin tyttöparka vallan luonnikkaasti olisi vaeltanut eteenpäin sitä kaitaa tietä, jolle opettaja hylkäsi hänet kuunvaloon sinä iltana, kun ensin tapasivat toisiaan. Mac Snagley'n pahasti onnistunutta yritystä muistaen, koetti hän näppärästi välttää sitä kiusanluotoa, jolle tuo taidoton luotsi oli laskenut hänen heikon uskonsa rikkaantumaan. Jos Melissa lukeissaan löysi sanoja, jotka ovat koroittaneet hänen vertaisiaan vanhempain, älykkäämpäin ja varovaisempain yli; — jos hän kuuli jotakin uskosta, jonka selittämiseen kärsiminen on käytetty vertauskuvana ja jos hänen silmäinsä uhkaava loiste toisinaan lauhtuikin hellemmäksi — niin hän ei koskaan läksyistä semmoista oppinut. Muutamat köyhät uudisasukkaat olivat koonneet vähäisen summan, jolla Melissalle hankittiin siistit ja sievät vaatteet. Hänen nuori opettajansa hämmästyi toisinaan, kun joku harteva punaiseen villapaitaan puettu työmies voimakkaasti puristi hänen kättänsä tahi lausui muutamia sydämmellisiä kiitossanoja, jotka panivat hänen poskensa kovasti punoittamaan ja nostattivat hänessä sen arvelun, oliko hän todellakin ansainnut sellaista kiitosta.
Kolme kuukautta oli kulunut heidän ensimmäisen tuttavuuden jälkeen; opettaja istui taas myöhään illalla opettavaisten ja siveyttä saarnaavain kirjoituskaavain ääressä, kun ovea naputettiin ja Melissa taas seisoi hänen edessään. Neitonen oli siivoissa vaatteissa ja puhtaaksi pestynä; mutta hänen pitkät mustat hiukset ynnä mustat kirkkaat silmänsä muistuttivat hänen ensimmäisestä ilmestymisestään siihen paikkaan.