Mutta kouluopettaja tietysti ei löytänyt mitään, koska nälkä luultavasti oli sokaissut hänen silmänsä. Melissa tuli levottomaksi. Viimein katseli hän tutkivilla silmillä oksain välistä ja kysyi:
"Lupaatteko olla minuun kajoomatta, jos tulen alas?"
Hän lupasi sen.
"Sanokaa: Jumala rangaiskoon minua kuolemalla, jos sen teen!"
Kouluopettaja suostui sievästi äkilliseen kuolemaankin, jos hän rikkoisi lupaustaan. Melissa laskeutui alas puusta ja muutamain silmänräpäysten kuluessa kuultiin ainoastaan kuinka pähkinänkuoria särettiin.
"Tuntuuko nyt paremmalta?" kysyi tyttö hätäisenä.
Kouluopettaja myönsi, että hän jo oli terveenä kuin ennenkin ja kääntyi lähtemään, vakaasti kiitettyänsä osoitetusta avusta. Mutta hänen tuumansa toteutuivat; hän ei ehtinyt monta askelta, ennenkuin Melissa jo huusi häntä takaisin. Hän katsoi taakseen. Tyttö seisoi siinä aivan vaaleana, ja kyynelsilmin. Hän älysi, että oikea aika oli käsissä, hän meni Melissan luoksi, tarttui hänen molempiin käsiinsä ja sanoi tosissaan, hänen suuriin kosteihin silmiin katsoen:
"Lissy, muistatko sitä iltaa, jona ensikerta tulit puheilleni?"
Melissa sanoi muistavansa.
"Sinä kysyit minulta, saisitko tulla kouluun oppimaan jotakin sekä parantumaan ja minä vastasin — — —"