"Totta puhun."
"Vakuuttakaa kunnianne kautta."
"Sen teen, lapsukaiseni."
Melissa sukaisi hänelle tulisesti suuta, hyppäsi alas ja riensi pois. Pari, kolme päivää oli hän sitte nöyrä ja siivo, niinkuin muutkin lapset.
Kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun kouluopettaja ensin tuli Smith'in Pocket'iin ja koska palkka oli pieni eikä varmaan tietty antaisiko valtio vastedeskaan koululle apua, alkoi hän nyt pyrkiä muualle. Hän oli koulu-neuvostolle ilmoittanut aikeensa, mutta luvannut jäädä seuraavaan kevämeen asti, kunnes toista miestä oli hankittu sijaan. Ei kukaan muuten tietänytkään hänen tuumistaan mitään paitsi hänen ainoa ystävänsä, eräs tohtori Duchesne, nuori kreoli, joka lääkärinä asui Wingdamissa. Hän ei virkkanut mitään Mrs Morpherille eikä Klytielle eikä muille oppilailleen, sillä hän tahtoi karttaa julkeita, uteliaita kysymyksiä eikä juuri koskaan luullut toimitukseen pystyvänsä, ennen kuin asia olikin suoritettu.
Hän koetti karkoittaa Melissaa mielestään. Hän tahtoi, omasta onnestaan huolta pitäen, uskotella itseään, että hänen mieltymyksensä tuohon mustasilmäiseen tyttöön oli turha, lapsellinen ja ylellinen. Hän koetti todistaa itselleen, että Melissa voisi tulla paljoa paremmaksi vanhemman ja kiinteämmän opettajan johdon alla. Hän oli suorittanut tehtävänsä. Smithin kuoltua oli hän kirjoittanut tämän sukulaisille ja saanut vastauksenkin eräältä Melissan tätiltä, joka kiitti opettajaa hänen hyvyydestä Melissaa kohtaan ja ilmoitti, että hän ynnä hänen miehensä jonkun kuukauden kuluttua muuttaisivat Kaliforniaan. Voihan kouluopettaja siis toivoa, että Melissa saisi kotipaikkaa jonkun hyvän ja säälivän naisen luona, joka ymmärtäisi pitää hänen selvää käsitystä sekä suuria luonnonlahjoja arvossa ja kehittäisi hänen kykyään. Mutta kun hän luki kirjeen Melissalle, kuunteli neitonen hajamielisenä, vastaanotti sen huolimattomasti ja leikkasi sitä sitte kuviksi, jotka olivat Klytemnestran muotoiset; selvyyden vuoksi kirjoitti hän niihin vielä "valkea tyttö," ennenkuin ne nauloilla lyötiin koulun ulkoseiniin.
Kun kesä kallistui loppumaan ja laihoa oli niitetty laaksoissa, tahtoi opettaja myöskin pitää leikkuujuhlan eli vuositutkinnon. Smithin Pocket'in viisaat miehet ja ylimykset kokoontuivat siis todistamaan sitä vanhaa tapaa, että ujostelevia lapsia saatetaan hämille ja häpeilemään, niinkuin vieraita miehiä oikeuden edessä hämmästytetään. — Rohkeimmat ja karskimmat voittivat nyt, niinkuin ainakin. Lukija voi siis arvata, että Klytie ja Melissa kohta kohosivat paraiksi ja vetivät kuulijain yleistä huomioa puoleensa: Melissa ymmärryksensä selvyydellä ja terävyydellä sekä vakaalla itseensä luottamuksella ja Klytie tasaisella lujuudella sekä käytöksensä enkelintapaisella suloudella. Muut lapset olivat ujot ja orailivat. Melissan sukkelat ja osaavat vastaukset viehättivät tietysti useimpia ja saavuttivat kiihkeimpää mieltymystä. Hänen edellinen elämänsä käänsi hänen puoleensa lukuisain työmiesten yksinomaista huomioa; he seisoivat rehevinä pitkin seiniä ja heidän partaiset, päivettyneet kasvot kurkistivat kaikista ikkunoistakin sisään. Mutta kova onni salli, että odottamaton tapaus syöksi Melissan alemmaksi yleisön mielessä.
Mac Snagley oli kutsunut itsensä sinne ja oli hyvillään, kun hän umpimielisillä ja epäselvillä kysymyksillä, joita hän lausui juhlallisella maahanpaniais-äänellä, voi saattaa ujoimmat oppilaat hämille ja häpeään. Melissa oli kohonnut tähtitieteen korkeuteen; hän selitti paraikaa maapallomme pyörimistä ja kiintotähtien ratoja, kun Mac Snagley majesteetillisesti nousi.
"Melissa!" sanoi hänen suuriarvoisuutensa kovasti — "sinä puhuit tämän maapallomme kierrosta ja auringon liikkumisesta, luulenpa, että vielä lisäksi sanoit, että kaikki on mennyt samaa menoaan maailmanluomisesta saakka; eikö niin?"
Melissa nyykähytti päätänsä myöntäen mutta samalla ylenkatsovasti.