"Juokse sinä kotiin," virkkoi hän pojalle. "Jos Melissa on kotona, niin joudu väleen kahvihuoneesen minulle ilmoittamaan. Jos hän ei ole siellä, niin jää kotiin — juokse!" Lyhytkoipinen Aristeides juoksi täyttä ravia kotiinpäin.
Kahvihuone oli torin toisella puolella — pitkä epämuotoinen rakennus, jossa oli juomasali, biljardi sekä ruokasali. Kun nuori mies harppasi torin yli, huomasi hän, että kaksi ohitseastuvaa miestä seisattui ja katsoi hänen perään. Hän silmäili vaatteitaan ja pyyhki niistimellä kasvoja, ennenkuin astui juomasaliin. Siinä oli tavallisia tyhjäntoimittajia, jotka ihmetellen tuijottivat tulokkaasen. Eräs herra katseli häntä niin tarkkaan ja niin kummalliselta näyttäen, että opettaja pysähtyi tyystemmin katsoaksensa. Hän älysi silloin, että se ainoasti oli hänen oma kuvansa isossa peilissä. Hän arvasi siitä, että mielensä oli varsin liikutettu, otti pöydältä käteensä "vuoren sananlennättimen" viimeisen numeron ja koetti malttaa mieltänsä ilmoituksia lukemalla.
Hän meni sitte juomasalin lävitse ruokasaliin ja sieltä biljardisaliin. Melissaa ei näkynyt sielläkään. Mutta viimemainitussa salissa seisoi erään biljardin ääressä mies, jolla oli leveälierinen vastuukista tehty lakki päässä. Opettaja tunsi hänet näyttelijäjoukon esimieheksi. Ensihetkestä, jolloin yhteen yhtyivät, oli jo opettajaa inhoittanut se omituinen tapa, jolla tuo tirehtööri oli järjestänyt hiuksensa sekä partansa. Kun hän oli varmaan vakuutettu siitä, ettei Melissa ollut biljardisalissa, kääntyi hän siihen mieheen, jolla oli kiiltävä lakki päässä. Tämä oli jo huomannut opettajan, mutta koetti näyttää siltä, kuin olisivat olleet vallan vieraita toisilleen; sivistymättömiltä hengiltä onnistuu toki sellainen teeskentely aina huonosti. Hän nosteli biljardikeppiä ja oli tavoittavinaan pallia, joka oli biljardipöydän keskellä. Kouluopettaja seisoi paikallaan hänen vastapäätä, kun hän katsahti ylös, meni opettaja likemmäksi.
Opettaja oli aikonut välttää kaikkia riitoja sekä meteliä, mutta kun hän alkoi puhua, rutistui hänen kulkkunsa: ehdottomasti ahtaammaksi ja hänen oma äänensä kuului hänestä niin syvältä, kaukaiselta ja vähähtävältä, että se miltei hirvittänyt häntä.
"Olen kuullut," aloitteli hän, "että Melissa Smith, eräs orpo oppilaani, on jostakin syystä pyrkinyt teidän joukkoonne; onko se totta?"
Kiiltopää mies kumartui biljardin yli ja oli tekevinään telläyksen, joka lähetti pallin pöydän vastaiseen päähän; sitte meni hän biljardipöydän ympäri pallia ottamaan ja asetti sen samaan kohtaan.
Kun se toimitus oli suoritettu, sanoi hän, toista telläystä varustaen:
"Noh, mitä sitte?"
Opettajan rintaa ahdisti taas, mutta hän puristi toisella kädellään biljardipöydän reunaa ja jatkoi puhettansa:
"Jos olette kelpomies, niin tarvitsee minun vaan sanoa, että olen hänen hoitajansa ja että minun on takaaminen hänen vastaista onnea. Te tiedätte itse yhtä hyvin, kuin minäkin, millaista elämää tarjootte tälle vilpittömälle lapselle. Kaikki tässä läsnä olevat voivat todistaa, että yksi kerta jo olen pelastanut hänet tilasta, joka oli kuolemaa pahempi — että olen korjannut hänet kadulta ja synnin pesistä. Yhä edelleen koetan suojella häntä. Puhukaamme suoraan niinkuin miesten kesken sopii. Hänellä ei ole isää eikä äitiä, ei veljeä eikä sisarta. Mitä hänelle annatte näitten etujen sijaan?"