"Pois tieltä, kaikkityyni!" kiljasi ukko päälletunkeville vieraille.
"Kaarle, tule tänne! — Minä käsken sinua — — minä — minä pyydän,
Kaarle — sano minulle, kuka hän on!"
Ainoastaan kaksi henkeä kuuli sen vastauksen, joka tuli Kaarle
Thompsonin vaaleilta huulilta:
"Teidän poikanne!"
* * * * *
Kun päivä koitti autioin hietakumpujen yli, olivat vieraat lähteneet Mr Thompsonin juhlallisesti koristetusta huoneesta. Kynttilät paloivat vielä himeästi ja vaaleasti tyhjiksi jääneissä suojissa — tyhjiksi ne todellakin olivat jääneet; mutta suuren, kylmän salin nurkkaan oli kuitenkin kolme henkeä tunkeutunut yhteen. Yksi heistä makasi juopuneen unta sohvalla; hänen jalkainsa vieressä istui hän, jota Kaarle Thompsoniksi oli luultu ja heidän edessään vanha mies näivettyneenä ja kokoon painuneena puolta lyhyemmäksi kuin ennen, silmät tuijottavat, kyynäspäät polviin nojatut ja kädet korvilla, ikäänkuin hän olisi tahtonut salvata kuuluvista sitä suruista, rukoilevaa ääntä, joka näytti täyttävän koko huoneen.
"Jumala sen tietää, etten ole aikonut pettää teitä. Se nimi, minkä mainitsin tuona iltana, oli ensimmäinen, joka juohtui mieleeni; se oli erään miehen nimi, jota luulin jo aikoja sitte kuolleeksi, — miehen, joka oli ollut irstas kumppani synneissäni. — Ja kun vielä kysyitte muutakin, käytin minä hyväkseni mitä olin kuullut häneltä, että teidän mielenne heltyisi ja minua irti päästäisitte — ainoastaan siinä tarkoituksessa, sitä vannomalla vakuutan! — — Mutta kun sitte virkoitte kuka olette — kun huomasin mahdolliseksi päästä uuteen elämään — silloin — vasta silloin. — O! Jos minä olinkin nälkäisenä, koditonna ja toivotonna, kun tahdoin ryöstää teidän kultaanne, niin en suinkaan ollut vähemmän yksinäisenä, avutonna ja onnetonna, kun jouduin siihen kiusaukseen, että koettaisin varastaa teidän rakkauttanne!"
Vanhus ei liikahtanut. Vasta löytynyt synnintekijä potki pehmeällä vuoteellaan.
"Minulla ei ollut isää — enkä koskaan ole tuntenut muuta kotia kuin tätä. Annoin vietellä itseäni. Minä olen täällä ollut onnellinen — varsin onnellinen".
Hän nousi ja seisoi vanhuksen edessä.
"Teidän ei tarvitse pelätä, että minä vaadin mitään teidän poikanne oikeudenmukaisesta perinnöstä. Minä lähden tästä paikasta enkä koskaan tänne palaja. — Maailma on laaja. — Jääkää hyvästi! — Ette tahdo tarttua käteeni. — — Jääkää hyvästi!"