"Joksikin aikaa" ei pitänyt paikkaansa. Tosin kuningas myöhemmin monin tavoin koetti saada Wagneria palaamaan takaisin Müncheniin, mutta säveltäjä pysyi jyrkkänä päätöksessään. Hän ei tahtonut palata kaupunkiin, josta hänet viheliäisillä juonilla ja vehkeilyillä oli saatu karkotetuksi — hän tunsi syyttömyytensä, tunsi ettei ollut ansainnut sellaista kohtelua kuninkaan taholta.
Talven 1865-66 teki Wagner ahkerasti työtä Genevessä. Sieltä hän — pienen tulipalon aiheutettua erinäisiä korjaustöitä hänen asunnossaan — lähti virkistysmatkalle Etelä-Ranskaan. Marseillessa saavutti hänet tieto, että hänen vaimonsa Minna oli pitkällisen sydäntaudin murtamana päässyt ikuiseen lepoon Dresdenissä tammik. 26 p:nä 1866. Wagner ei pitkän matkan takia voinut matkustaa vaimonsa hautajaisiin, mutta eräässä kirjeessään hän kehoittaa asianomaisia niistä huolehtimaan "samalla kunnioituksella, jota minäkin olisin osoittanut hänelle, kun hän olisi eronnut onnellistuttamansa puolison rinnalta".
Keväällä v. 1866 löysi Wagner vihdoin paikan, jossa hän saattoi kuusi surutonta vuotta kaikesta häiritsevästä maailmanmenosta syrjässä pysytellen ahkerasti syventyä työhönsä. Tämä paikka oli Vierwaldstätter-järven rannalla lähellä Lüzernia sijaitseva Triebschenin maakartano. Mestarin 53-vuotis-syntymäpäivänä yllätti Baierin kuningas Ludwig II entisen suojattinsa, saapuen tämän luokse tervehdyskäynnille. Se oli Wagnerille ilon päivä: molemmat keskustelivat innokkaasti viimeaikojen tapahtumista, Wagner näytti kaikessa salaisuudessa pääkaupungistaan poistuneelle kuninkaalle uusimpia sävellyksiään ja pyysi lopuksi — kun kuningas yhä tahtoi häntä palaamaan takaisin Müncheniin — saada tässä yksinäisessä maatalossa täysin voimin antautua tehtäviinsä lopettaakseen ne suuret työt, jotka odottivat mestarin työpajassa valmistumistaan. Tähän alamaisesti esitettyyn pyyntöön kuningas suostui.
Kuten muistamme, oli Müncheniin Ludwig II:n kutsusta saapunut myös kapellimestari Hans von Bülow, Wagnerin ystävä jo aikaisemmilta ajoilta. Sen johdosta, että hänetkin pian sotkettiin juoruilun ja juonitteluihin, katsoi hän parhaaksi jättää Münchenin ja saapui kesäkuussa v. 1866 Wagnerin luokse Triebscheniin. Sinne oli jo aikaisemmin lapsineen tullut Bülowin puoliso, Cosima Bülow. Tämä avioliitto, jonka Bülow oli solminut vain pelastaakseen Cosiman, Franz Lisztin aviottoman tyttären, joutumasta maailman jalkoihin, ei ollut onnellinen. Cosima ei koskaan pannut arvoa tälle uhrautumiselle — hän tahtoi seurata oman sydämensä ääntä. Heti ensinäkemästä oli hän tuntenut vetoa Wagneriin — Wagner myös huomasi hänessä erinomaisia avuja — ja suhde alkoi tulla yhä läheisemmäksi. Jo silloin, kun Wagner muutti Müncheniin ja hankki siellä Bülowilleukapellimestarin paikan, oli heidän kohtalonsa määrätty. Cosimassa Wagner jälleen löysi ymmärtävän sukulaissielun — ja niin tuli Cosimasta Wagnerin uskollinen elämänkumppani ja miehensä elämäntyön harras suojelija. Tässä mies tapasi viisaan ja uhrautuvan naisen, nainen mestarin, jota saattoi kunnioittaa ja ihailla ja joka vei hänet henkensä aarreaittaan. Paljon vaivaa tuotti avioeron hankkiminen ja uuden avioliiton vahvistaminen. Vihkiminen tapahtui Lüzernissa elok. 25 p:nä 1870. Triebschenissä, Vierwaldstätter-järven rannalla olevassa maatalossa, erossa koko maailmasta, saattoivat he kaksi kenenkään häiritsemättä antautua toisilleen ja työlleen. Kun kahden tyttären jälkeen syntyi poika, oli Wagnerin ilo melkein sanoin kuvaamaton. Eräälle ystävälleen Wagner kirjoittaa: "Kuka pystyy arvaamaan, mitä se merkitsee minulle? Hän on niin voimakas ja kaunis, että olen antanut hänelle nimeksi 'Siegfried', ja hänen kunniakseen on työnikin (Siegfried-idylle) nyt valmistunut." Richard Wagnerin elämä oli nyt saanut sisällön, kun hänellä oli poika, jonka hän saattoi kasvattaa suureksi ja rohkeaksi hänen kuolemansa jälkeen taistelemaan kaiken sen puolesta, mikä maailmassa on "oikeata."
Triebschenissä alkoi käydä ahkerasti vieraita sekä läheltä että kaukaa. Viime vuosien aikana oli Wagnerin nimi tullut yhä kuuluisammaksi ja tunnetummaksi — ja tunnettuahan on, että kuuluisuus vetää luokseen toisia suurempia tai pienempiä kuuluisuuksia. Hyvin kaikki viihtyivät Wagnerin vierasvaraisessa kodissa, jossa kaikkialla oli huomattavissa hyvän kodin hengettären käden kosketus. Päivät kuluivat ahkerassa työssä, iltahetkiä sulostuttivat jonkun runoilijan teokset, vilkas keskustelu ajan- ja taidekysymyksistä ja — kuten luonnollista — musiikkiesitykset. Monista perheen vieraista mainittakoon erikoisesti Friedrich Nietzsche, joka sangen usein kävi Triebschenissä ja joka Wagnerista kirjoittaa, että tämä on "todellakin kaikkea, mitä hänestä toivomme, tavattoman suuri ja rikas henki, tarmokas luonne ja kiehtovan rakastettava ihminen, jota kannustaa mitä innokkain tiedonhalu."
Jo v. 1850 oli Wagner salanimellä julkaissut Brendelin "Uudessa musiikkilehdessä" kirjoituksen "Juutalaisuus musiikissa" (Das Judenthum in der Musik). Tässä kirjoituksessaan hän hyökkää ankarasti musiikissa vallalla olevaa, Mendelssohnin ja Meyerbeerin sävellysten merkeissä kulkevaa juutalaisuuden palvontaa vastaan, joka estää kaiken todellisen ja kansallisen musiikin pääsemästä oikeuksiinsa. Kirjoitus oli aiheuttanut äkäisiä vastalauseita — Wagner sen kyllä arvasi, mutta hän tahtoi olla "aikansa aina valpas, aina muistuttava taiteellinen omatunto". Wegelius sanoo: "Lääkärin kiintyneellä, tutkistelevalla katseella hän seurasi niiden katkerien pillerien vaikutusta, joita hän tämän tästä syötti aikalaisilleen." Edellämainittu kirjoitus oli tällainen katkera pilleri, joka sai esille paljon kuonaa vastustajien kynistä. V. 1869 Wagner julkaisi kirjoituksensa uudelleen, varustaen sen selittävällä esipuheella — lähimpänä syynä se, että juuri juutalaisten kannattama sanomalehdistö oli ollut hänen ajatuksiensa, teostensa ja suunnitelmiensa ankarimpana vastustajana, siten estäen hänen aitosaksalaista musiikkiaan pääsemästä sille kunniasijalle, mikä sille eittämättä kuului. 170 kyhäelmää ilmestyi Wagnerin kirjoituksen vastineeksi, mutta ne eivät olleet omiaan todistamaan vääriksi Wagnerin mietteitä. Sillä ne olivat laadultaan enemmän häväistys- kuin puolustuskirjoituksia: niissä oli hyökätty enemmän henkilöä kuin asioita vastaan. Ja niin jäi mestari voitolle tässä paljon puheenaihetta ja ankaraa hälinää herättäneessä kynäsodassa.
Triebschenissä kirjoitti Wagner myös tutkielmansa "Johtamisesta" (Uber das Dirigieren). Tämä alallaan erittäin huomattava kirjoitelma pohjautuu omiin kokemuksiin asiasta.
Kirjoitelmiensa kustantajaksi sai Wagner Fritzsch-nimisen leipzigiläisen kirjakauppiaan, joka ensimmäisenä julkaisi mestarin kynän tuotteet "koottuina teoksina". Niistä on tähän saakka ilmestynyt viisi painosta — "teosten vähäinen menekki ei ole Saksan kansalle kunniaksi", sanoo muuan Wagnerin elämäkertakuvauksen kirjoittaja. Joka tapauksessa ovat Wagnerin ajatukset olleet siivekkäitä ja ne herättävät kiistaa ja taistelua yhä vieläkin.
Triebschenissä valmistui myös v. 1867 "Mestarilaulajat", jonka ensi-ilta oli Münchenissä kesäk. 21 p:nä 1868.