RICHARD WAGNERIN OOPPERAT.
Wagnerin säveldraamat voitaisiin tyyliltään jakaa useampaan ryhmään. Ensimmäiseen kuuluisivat nuoruuden oopperat "Die Feen" (Haltiattaret) ja "Das Liebesverbot" (Lemmenkielto), joissa Wagner vielä kulkee vanhoja latuja, samoin kuin "Rienzissä", hänen ensimmäisessä kypsyneemmässä oopperassaan. Toisen ryhmän aloittaa musiikin ja aiheen puolesta germanisella pohjalla liikkuva "Der fliegende Holländer" (Lentävä hollantilainen), ja sitä jatkavat "taisteluhansikkaina" silloista oopperasta vallinnutta käsitystä vastaan "Tannhäuser"- ja "Lohengrin"-oopperat. Suuri on jälleen ero viimemainitun ja kolmannen tyylikauden edustajan "Tristan and Isolde"-teoksen välillä, joka ei enää ole ooppera sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan säveldraama, jossa musiikin tehtävänä on enemmän kuvailla ja kertoa kuin säestää. Oman ryhmänsä muodostaa "Die Meistersinger von Nürnberg" (Nürnbergin mestarilaulajat), joka erikoisesti sävellyksenä on Wagnerin etevimpiä luomia. Nuoruusunelmansa, suuren draamasarjan luomisen germanisen jumalais- ja sankaritaruston pohjalla, toteuttaa Wagner valtavassa, jättiläismäisessä tetralogiassaan "Der Ring des Nibelungen" (Nibelungin sormus), johon kuuluvat säveldraamat "Das Rheingold" (Reinin-aarre), "Die Walküre" (Valkyria), "Siegfried" ja "Götterdämmerung" ("Jumaltentuho"). Nämä säveldraamat "loi mestarin musikaalisen muovailun leveä eepillisyys" arvokkaiksi taideteoksiksi. Ja "kuin syvimmästä säälistä ja puhtaimmasta rakkaudesta lähteneenä testamenttina kärsivälle ihmiskunnalle" — niin on sanottu — lahjoitti Wagner vielä tämän jättiläistyön valmiiksi saatuaan, musiikkimaailmalle sävelmysteerionsa "Parsifalin", jonka iäkäs, huolten ja vastuksien väsyttämä vanhus omistaa sovitusta ja pelastusta ihmiskunnalle tuovan kristillisen rakkauden kuvaamiselle.
Siinä lyhyesti Wagnerin työ ihmiskunnan onnellistuttamiseksi taiteen avulla. Seuraavilla sivuilla luomme nyt katsauksen kuhunkin oopperaan ja musiikkidraamaan, jättäen lähemmin selostamatta "Haltiattaret", "Lemmenkiellon" ja "Riensin", koska niissä — harvoja poikkeuksia lukuunottamatta — ei vielä ole huomattavissa mitään erikoisesti "wagnerimaista" ja koska näitä hänen nuoruudenteoksiaan vain harvoin saadaan nähdä näyttämöltä.
"LENTÄVÄ HOLLANTILAINEN".
("Der fliegende Holländer")
"Lentävä hollantilainen" on rakkauden runoelma. Sen pohjana on ihmisen ikivanha kaipuu päästä rauhaan ja lepoon elämän myrskyistä. "Lentävä hollantilainen" on taruolento, joka taika-aluksessaan kiitää yli merten, voimatta koskaan päästä tyyneen satamaan. Aluksen kapteeni oli kerran pitkänäperjantaina lähtenyt matkalle vannoen kaikkien paholaisten nimessä purjehtivansa myrskyisen nokan ympäri. Sallimus on häntä rangaissut niin, ettei hän voi lakata purjehtimasta ennenkuin naisen rakkaus hänet kirouksesta vapauttaa.
Näin oli Heinrich Heine esittänyt vanhan tarun "hollantilaisesta". Sen loppuosa kiinnitti Wagnerin mieltä, sillä siinä ilmeni vapautuksen ja myötätunnon käsite erittäin runollisessa ja vaikuttavassa muodossa. Aihe oli kyllä yksinkertainen, mutta juuri sen takia se tyydytti Wagnerin vaatimuksia, sillä hän oli kertakaikkiaan itsekseen vannonut olevansa seuraamatta yleistä makusuuntaa, joka vaati oopperalta pelkkää ulkonaista loistoa ja komeutta Meyerbeerin tyyliin.
Heinen kanssa Pariisissa sovittuaan asiasta ryhtyi Wagner muovailemaan oopperan tekstiä. Hän tahtoi itse laatia libreton: sekä "sanojen että sävelten tuli yhtaikaa tunkeilla ja soida mielessä", — niin hän sanoi — vain silloin saattoi toivoa yhtenäisen ja eheän kokonaisuuden syntymistä.
Toukokuussa 1840 oli oopperan luonnos pääpiirteissään valmis, ja kymmenessä päivässä valmistui lopullinen libretto. Oopperan toiminta- ja tapahtumapaikaksi oli ensin aiottu valita Skotlannin rannikko, mutta Wagner siirsi sen sitten Norjan rannikolle — merimatkan ansiotako? Sivumennen mainittakoon tässä yhteydessä, että Wagner myi librettonsa 500 frangista Suuren Oopperan johdolle; oopperan kapellimestari Dietsch sai tehtäväkseen säveltämisen; hän teki työtä käskettyä saavuttamatta oopperallaan kuitenkaan menestystä.
Wagner ei onneksi ollut rahapulassa tullut myyneeksi oikeutta saksankieliseen librettoon — vain ranskankieliseen — ja niin hän ryhtyi tulisella innolla pukemaan librettoaan sävelasuun. Hän "tahtoi koetella, kantavatko nuoret siivet", ja seitsemässä viikossa oli sävellystyö päättynyt. Syyskuun 19 p:nä 1841 piirsi hän viimeisen nuotin, ja nimilehdelle, kuten jo on mainittu, paljonmerkitsevät sanat: "In Nacht und Elend. Per aspera ad astra. Gott gebe es. Richard Wagner". Alkusoitto tuli paperille vasta kaksi kuukautta myöhemmin.