"Lentävän hollantilaisen" osajako on seuraava;
/*
Daland, norjalaisen aluksen kapteeni basso.
Senta, hänen tyttärensä sopraano.
Erich, eräs metsästäjä tenori.
Mary, Sentan ent. imettäjä mezzo-sopraano
Dalandin aluksen perämies tenori
Hollantilainen barytoni.
Merimiehiä ja tyttöjä.
*/
"Lentävä hollantilainen" on balladin pohjalle rakennettu draama. Jo alkusoitto vie meidät keskelle myrskyisänä kuohuvaa merta, jonka aaltojen harjalla silloin tällöin vilahtaa hollantilaisen aavelaiva. Myrsky raivoaa, salamat singahtelevat ja merimiesten huudot kajahtelevat pimeässä yössä. Myrskyn hetkiseksi vaimetessa kuuluu orkesterista puupuhaltimien esittämänä aihe, jonka Senta myöhemmin laulaa, mutta pian vaihtuvat sävelet jälleen molliin. Merimieskuoron mukana tulee sävelmaalaukseen iloisempi sävy, kohta jälleen kadotukseen voimakkaan ja vaikuttavan lunastusaiheen tieltä. Hollantilaisen aluksen merimiesten laulu duurissa päättää alkusoiton.
Väliverho nousee ja edessämme on Norjan rannikon jyrkkä kallioranta. Ankara myrsky raivoaa. Kuohuvien tyrskyjen yli kajahtelevat norjalaisen merenkulkijan Dalandin aluksesta reippaat merimieshuudot. Daland jättää ruorin perämiehelleen. Estääkseen itseään vaipumasta uneen — siinä kuitenkaan aina onnistumatta — virittää tämä viehättävän perämieslaulun. Myrskyn raivo yltyy yhä, aavelaiva veripunaisin purjein ja mustin mastoin ilmestyy näkyviin. "Hollantilaisen" aihe kaikuu pasuunain soittamana ja rummunlyöntien säestyksellä painuu ankkuri kolisten pohjaan.
Hollantilainen astuu maihin ja laulaa valtavan sisäisesti järkyttävän aarian. Täynnä uhmaa ja katkeraa epätoivoa kuvailee levoton merenkulkija hirveätä kohtaloaan, palavalla innolla rukoillen taivaan enkeliä täyttämään hänen toivomuksensa. Hurjan raivon vallassa toivoo hän vain tuomion päivää ja omaa kadotustaan. Kumeana ja synkkänä yhtyy tähän toivomukseen alhaalta laivaväen ruumasta kajahtava kuoro.
Tähän vaikuttavaan, mutta sydäntä ahdistavaan kohtaukseen liittyy sen vastakohtana kaksinpuhelu kalpean, laihan hollantilaisen sekä iloisen, reippaan ja rahanahneen Dalandin välillä. Sovitaan, että Daland loistavia lunnaita vastaan luovuttaa tyttärensä Sentan tuolle vieraalle, tuntemattomalle merenkulkijalle. Tuuli kääntyy, ja molemmat alukset laskevat aaltojen tyyntyessä satamaan.
Perämieslaulu kaikuu kromaattisten juoksutusten katkaisemana kuin rauhallista kotimatkaa ja etelätuulen valitusta kuvaillen; vähitellen erotamme orkesterissa rukin surinan ja niin joudumme esiripun noustessa Dalandin tupaan, jossa tytöt kehräten ja laulellen koettavat saada aikaansa kulumaan. Leikilliset kiusoittelut kohdistuvat Dalandin tyttäreen Sentään, joka paikaltaan hievahtamatta katselee isänsä hänelle hommaamaa hollantilaisen kuvaa. Saadakseen pistopuheet vaikenemaan, virittää Senta balladin, jota voidaan pitää oopperan keskeisimpänä kohtana. Se alkaa hollantilaisen perämieshuudolla, jonka Senta itse laulaa. Sitten kuvailee hän tuon kalpean miehen olemusta ja kärsimyksiä päättäen säkeensä kysymykseen: "Ah milloin, kalpea purjehtija, vapahduksesi löydät?" Tytöt toistavat loppukerron. Kolmannen säkeistön aikana hypähtää Senta äkillisen innostuksen vallassa istuimeltaan ja vastaa tyttöjen tekemään kysymykseen, että hän, Senta, uskollisuutensa avulla on pelastava hollantilaisen.
Näyttämölle astuu Erich, raukea ja saamaton rakastaja, joka kehoittaa Sentaa luopumaan hollantilaista kohtaan tuntemastaan rakkaudesta. Hollantilaisen "aihe" ilmoittaa, että Daland vieraansa kanssa on tulossa. Erich rientää pois, ja Sentan katseet kiinnittyvät jälleen hollantilaisen salaperäisen kiehtovaan kuvaan. Samalla hän itsekseen hyräilee balladin loppusanoja: "Ah, milloin, kalpea merenkulkija, vapahduksesi löydät?' Rukoilkaa taivasta, että nainen uskollisena pysyisi!" Kumeat rummunlyönnit kajahtavat — hollantilainen ilmaantuu oviaukkoon. Hän ja Senta jäävät katse toisiinsa kiintyneinä paikalleen — orkesteri vain kuvailee kaunopuheisesti heidän sillä hetkellä tuntemiaan mielialoja. Intohimoinen kaksinpuhelu alkaa ja lemmenliitto solmitaan. Jaksaako Senta pysyä uskollisena hollantilaiselle antamalleen lupaukselle — siinä kysymys, joka valtaa mielen esiripun laskiessa.
Kolmas näytös alkaa Dalandin merimiesten virittämällä kuorolaululla, johon tytöt yhtyvät. Mutta synkässä hollantilaisen aluksessa on kaikki hiljaista, sen miehistö ei ota osaa lauluun. Vasta kun myrskytuuli kohisee, aloittavat aavelaivan miehet salaperäisen ja kumean laulunsa. Erich saapuu paikalle ja rukoilee kiihkeästi Sentaa luopumaan aikeesta mennä hollantilaisen vaimoksi. Hollantilainen kuulee Erichin muistuttavan Sentalle siitä, että tämä on jo kerran luvannut hänelle, Erichille, uskollisuutta. "Mennyttä! Ah mennyttä! läks’ on mennyt onni!" huudahtaa hollantilainen; laivapillin räikeä ulvaisu käskee miesten olla valmiina lähtöön. Vielä kerran kiittää hollantilainen epätoivoon joutunutta Sentaa tämän antamasta lupauksesta, joka — onneksi Sentalle, sanoo hän — ei vielä ollut ikuinen. Salamannopeasti poistuu hänen aluksensa rannasta ja katoaa. Silloin syöksyy Senta hollantilaisen jäljessä mereen: "Kas tässä olen, uskollisena sinulle kuoloon asti."
Näin on Senta hylännyt maallisen onnen ja pysynyt uskollisena sille lupaukselle, jonka oli hollantilaiselle antanut, siten tuottaen kirouksen painossa vaeltaneelle matkamiehelle tämän kaipaaman levon ja rauhan. Kaukana rannasta kohoavat kohti taivasta kirkastuneina Senta ja hollantilainen, joka kädet Sentan ympärille kiedottuina onnellisena pitelee uskollista morsiantaan.