Näitten viimeisten kohtausten aikana seuraavat eri aiheet toisiaan orkesterissa nopeasti vaihdellen ja sovittavan apoteosin aikana muuttuvat levottomat sävelet juhlallisesti kaikuvaksi lunastusaiheiseksi koraaliksi.
* * * * *
Lukija saattaa kuvitella miten säveltäjä hämmästyi saadessaan vastaukseksi saksalaisilta oopperanäyttämöiltä, joille hän oli lähettänyt tämän germanis-kansallista henkeä uhkuvan teoksensa, ettei oopperaa käynyt esittäminen, koska se ei kykenisi "koskettamaan saksalaisen sydämen syvimpiä kieliä!"
Ensi kerran esitettiin ooppera Dresdenissä tammik. 2 p:nä 1843 neljä viikkoa kestäneitten harjoitusten jälkeen. Sentan osaa esitti Wilhelmina Schröder-Devrient, sen ajan kuuluisimpia laulajattaria Europassa, ja toisetkin osat olivat hyvissä käsissä. Yleisön taholta sai ooppera myrskyisän suosiollisen vastaanoton, mutta arvostelu oli pidättyväinen: se ei osannut oopperasta sanoa oikeastaan mitään. Syyn saattaa hyvin ymmärtää: "Lentävässä hollantilaisessa" oli äkkikuulemalta niin paljon outoa ja hämmästyttävää, että arvostelijat joutuivat ymmälleen. Oliko tämä oopperaa? Eihän tässä ollut mitään ulkonaista loistoa eikä silmänlumetta, säveltäjä kun oli vain antanut ihmisten sisäisille sieluntiloille sävelpuvun, joka sekin oli yksinkertainen ja koruton! "Hollantilainen" oli erään arvostelijan mielestä "ikävystyttävintä", mitä hän koskaan oli nähnyt. — Neljä kertaa esitettiin ooppera Dresdenissä, kadoten sitten 22 vuodeksi ohjelmistosta.
Berlinissä, jossa ooppera monien arvelujen jälkeen esitettiin Wagncrin johdolla tammik. 7 p:nä 1844, kävi samalla tavalla kuin Dresdenissä: yleisö otti teoksen lämpimästi vastaan, mutta arvostelu suomi sekä säveltäjää että oopperaa ankarasti. Neljään kertaan oli täälläkin tyydyttävä — vasta 24 vuoden kuluttua ooppera uudelleen kaivettiin esille, sillä kertaa paremmalla menestyksellä.
Wagnerin mieltä pahoittivat sanomalehdistön ankarat arvostelut ja pikkumaiset hyökkäykset "Lentävää hollantilaista" vastaan. Hän alkoi epäillä kutsumustaan ja väheksyä oopperaansa, pitäen sitä vain epäkypsänä tuotteena. Myöhemmin Bayreuthissa huomattiin, että suuri osa moitteiden aiheesta johtuikin vain huolimattomasta näyttämöllepanosta ja muista ulkonaisesti epäsuotuisista olosuhteista. "Lentävästä hollantilaisesta" on nykyään tullut oopperanäyttämöille n.s. kassakappale — arvostelu tunnustaa sen kaikin puolin arvokkaaksi tekijäksi Wagnerin runsaassa tuotannossa.
TANNHÄUSER.
Jonkun aikaa Pariisissa oltuaan Wagner alkoi ikävöidä takaisin Saksaan. Tämä isänmaankaipuu herätti samalla myös vetovoimaa kaikkeen saksalaiseen, ja kun Wagnerin käsiin niinä aikoina joutui muuan "Venusberg"-niminen kansankirjanen, jossa esitetään vanhat tarut Tannhäuser- ritarista ja Wartburgin laulajasodasta, tunsi hän kohta, että niistä voisi saada oopperan pohjaksi kelpaavan aiheen. Tarinat kiinnittivät hänen mieltään, ne vastasivat hänen ajatuksiaan sillä hetkellä, ja niin ryhtyi hän innokkaasti tutkimaan, miten ooppera olisi rakennettavissa niitten pohjalla.
Tannhäuser-taru polveutuu jo 13:nneltä vuosisadalta. Siinä paavi kiroaa Venusvuoresta katuvana ja syyllisyydestään tietoisena hänen luokseen tulleen Tannhäuserin, sanoen tämän saavan syntinsä anteeksi vasta kun paavin kädessä oleva sauva alkaisi viheriöidä. Ihme tapahtuu: kolmantena päivänä sauva viheriöi, paavi lähettää noutamaan Tannhäuseria, mutta tämä on tuskassaan mennyt takaisin Venusvuoreen, josta ei enää pääse pois.
Myöskin "Wartburgin laulajasota" on 13:nnelta vuosisadalta. Maan huomattavimmat runoilijat ovat kokoontuneet Thüringenin maakreivin hoviin kilpalaulantaan. Tappiolle joutunut Heinrich von Ofterdingen pakenee maakreivittären turviin, joka levittää suojellen vaippansa hänen ylitseen. Tässä lyhyesti tärinäin sisältö.